Lydian kevät 1885 Helsingissä, osa 5: Joensuulaiset nuoret pääkaupungissa

Maria Tarasoff 1900-luvun alkupuolella.
Maria kävi Joensuun ruotsinkielistä tyttökoulua 1877-1883.
Lähde: Ilomantsin museosäätiö: 
Maria Tarasoff (Maikki Tarasheimo) | Ilomantsin Museosäätiö | Finna.fi

Tämä on toistaiseksi viimeinen postaukseni Lydia Suihkon Helsingin-kevääästä 1885. Tässä tekstissäni kuvailen, miten Lydian joensuulaisuus ilmenee hänen kirjeistään. En kuitenkaan nosta valokeilaan kaikkea, missä hän käsittelee joensuulaisuutta, esim. kysellen kotikaupungin asioista ja pohtien vaikkapa sisarustensa terveydentilaa. Keskityn erityisesti sellaisiin kohtiin kirjeisssä, joissa Lydia kertoo pääkaupungissa oleskelevien joensuulaisten keskinäisestä yhteydenpidosta ja suhteista.

Varsinkin ensimmäisten kirjeiden kuvauksissa näkyy joensuulaisuus ja tekstissä vilisee Lydian ja Hugon yhteisten joensuulaisten tuttujen nimiä. Kevättä kohti tällaiset maininnat vähenevät jonkin verran. Usein Lydia puhuu joensuulaisista monikossa "Joensuuboer", "Joensuuboar", mikä paljastaa sen, että joensuulaiset näyttävät pääkaupungissa kulkevan usein yhdessä.

I går ämnade vi oss till skrinnbanan, men för det dimmiga vädrets skull var banan ej alls upplyst. Wi promenerade sedan i stan och träffade på en hel hop Joensuuboer. [2.2.1885]

Eilen aikomuksemme oli mennä luistelemaan, mutta sumuisen sään takia luistinradalla ei ollut valaistusta. Menimme sitten kaupungille kävelemään ja tapasimme koko joukon joensuulaisia.

Tekstistä ei selviä, kenen kanssa Lydia on ollut liikkeelle. Mutta mahdollisesti hän oli lähtenyt ulos asuintoverinsa Huldan kanssa. Huldan henkilöllisyys ei selviä näistä kirjeistä, mutta mahdollisesti voisi olla kyse Kontiolahdelta kotoisin olevasta käsityöläisen tyttärestä Hulda Nyqvististä, joka on Joensuussa käynyt samaa tyttökoulua kuin Lydia ja on tätä vuoden vanhempi. Mutta tämä on vain villi arvaus. Muut joensuulaiset nuoret, joita Helsingissä mainitaan olevan, ovat joko virkamiesten tai varakkaiden kauppiaiden lapsia.

Helsinkiläistyneet Weckströmit

Muutamaa viikkoa myöhemmin lähettämässän kirjeessä Lydia mainitsee joensuulaisia nimeltä:

För en stund sedan var jag hos flickorna Pakarinen. De sade sig gå till Aina W. i afton med några andra Joensuuboar och sade att jag skulle komma med dem, men jag var hos henne i dag på förmiddagen. Detta skulle visst inte gjort något, men jag fick en oemotståndlig längtan att i ro få språkas med Dig i afton, ehuru det blir ganska knapphändigt genom bref. [15.2.1885]

Hetki sitten olin Pakarisen tyttöjen luona. He sanoivat käyvänsä tänä iltana Aina W.:n luona ja sanoivat, että minunkin pitäisi tulla mukaan, mutta minä olin jo Ainan luona tänään aamupäivällä. Eihän se mitään olisi haitannut, mutta minuun iski vastustamaton kaipaus saada rauhassa jutella kanssasi tänä iltana, vaikka se tuleekin olemaan aika vaatimatonta kirjeen muodossa.

Pakarisen tytöt ovat todennäköisesti Anna (1870-1948) ja Elli eli Elise (1867-1895), joiden nimet Lydia mainitsee myöhemminkin. Tytöt ovat sisaruksia ja Joensuun keskeisen vaikuttajan, kauppias Antti Pakarisen tyttäriä. Tuona keväänä tytöt ovat varsin nuoria, vain 14- ja 17-vuotiaita. He ovat käyneet Joensuussa (ruotsinkielistä) tyttökoulua. Arvelen heidän jatkaneen koulunkäyntiä Helsingissä, se selittäisi sen, miksi he ylipäänsä ovat Helsingissä keskenään. 

Aina W. on taas erittäin todennäköisesti Aina Weckström, synt. Parviainen (1859-1907), rikkaan joensuulaisen kauppias Petter Parviaisen tytär, joka edellisenä syyskesänä on avioitunut niin ikään Joensuusta kotoisin olevan tullinhoitajan pojan, Elis Weckströmin (1868-1888) kanssa. Nuoripari Weckström asuu Helsingissä ja Elis työskentelee Yleisten rakennusten ylihallituksen kamreerina. Elis on opiskellut yliopistossa (Ylioppilasmatrikkeli 1853-1899 (helsinki.fi) ja Aina käynyt Helsingissä ruotsinkielistä tyttökoulua (Karjalatar 24.8.1907). Kahden vuoden kuluttua tästä keväästä Elis aiheuttaa valtakunnallisen skandaalin, kun paljastuu, että hän on kavaltanut hurjan määrän valtion rahaa ja käyttänyt sen rahapeleihin. Hänet erotetaan työstään, hän joutuu vankilaan ja kuolee siellä keuhkokuumeeseen keväällä 1888. Leski Aina palaa Joensuuhun ja asuu siellä kuolemaansa saakka. Elis Weckströmin kavallustapauksesta ja oikeudenkäynnistä löytyy paljon luettavaa Kansalliskirjaston digitalisoiduista lehdistä (mm. Suomen Wirallinen Lehti 22.12.1887). Ainasta ja Eliksestä voisi kirjoittaa enemmän, mutta tähän blogipäivitykseen tarina ei mahdu.

Joka tapauksessa Lydian kirjeen teksti osoittaa, että Aina mielellään ottaa vastaan Joensuusta kotoisin olevia vieraita ja että Lydiakin käy luontaisesti hänen luonaan.

Ruotsia ja suomea sekaisin

Kirjeissään Lydia ei koskaan kerro eksplisiittisesti, mitä kieltä hän käyttää ystäviensä kanssa. Mutta seuraava ote kirjeestä voi paljastaa jotakin:

I dag ha vi det allra herrligaste vårväder, solsken och takdropps, jag borde just promenera till torget. Ossi och Otto komma hit i dag på sin uppvaktning, då skall Ossi få sitt bref. Otto reser i morgon. På eftermiddagen skall jag fortsätta. Neljä Joensuu tyttöä tuli juuri tänne joiden joukossa Elli Pakarinen hän käskee sanoa terveisiä. [26.2.1885]

Tänään on mitä ihanin kevätsää, auringonpaistetta ja vesi tippuu katoilta, ja minun kun pitäisi käydä torilla. Ossi ja Otto tulevat tänään tänne vierailulle, Ossi saa samalla kirjeensä. Otto matkustaa huomenna. Jatkan sitten iltapäivällä kirjoittamista. [suomeksi:] Neljä Joensuu tyttöä tuli juuri tänne joiden joukossa Elli Pakarinen hän käskee sanoa terveisiä.

Lydia kertoo, että Hugon nuoremmat veljet, Ossi ja Otto ovat tulossa käymään. Lopussa hän vaihtaa kirjeen kielen suomeksi, kun kertoo joensuulaisten tuttujen tultua käymään. Kielenvaihto on hyvin todennäköisesti merkkinä siitä, että Lydia myös puhuu näiden joensuulaisten toveriensa kanssa suomea. Koska hän kirjettä lopetellessaan jo juttelee vieraittensa kanssa, vaihtaa keskustelussa käytettävä kieli kirjeenkin kielen suomeksi. Hugokin käyttää Joensuussa monien kanssa suomea ja saa Lydian kautta Pakarisen Elliltä terveiset suomeksi - Joensuun luontaisesti monikielinen todellisuus peilautuu näin kirjeenvaihtoon. 

Sanan "tytöt" käyttö viittaa siihen, että kyse on varsin nuorista naishenkilöistä. Tekstissä jo aiemminkin mainittu Ellihän oli tuolloin 17-vuotias, joten todennäköisesti muutkin tytöt ovat samaa ikäluokkaa.

Joensuulaisia nuoria mäenlaskussa

Maaliskuussa Lydia kertoo Hugolle retkestä, johon hän osallistui nuorten joensuulaistoveriensa kanssa:

Om vårt kälkparti till djurgården skall jag berätta litet. På Aline Cederbergs födelsedag överenskommo vi (Elin Nylander, Elli & Anna Pakarinen, Maria Tarasoff, Aina Cederberg, Simo & Weli Parviainen och Axel Petrelius) att vandra till djurgården en söndagsmorgon. Och när det passade för alla i går, beslöto vi att begagna oss af tillfället. Lördagseftermiddagen var jag hos Wecksells och kom att dröja der något sednare än min afsigt var. Jag var rädd att ej vakna i god tid, ty kl. 7 skulle vi alla vara hos Elin N. Mariegatan 14. Jag sof så godt, som jag brukar, och utan en sparf hade jag visst försofvit mig. En sparf flög nemligen i öppna ventilen och qvittrade en stund mycket gladt. Jag vaknade genast, sprang upp, såg på klockan, som redan var 7. Du kan väl föreställa Dig min brådska. I ett hui var jag ute och gick med min kälke i det allra vackraste vårväder. Framkommen till Elin, fann jag, andra äfven hade försofvit sig och jag fick jemte de andra, ännu vänta på de frånvarande. Ganska trefligt hade vi på vår färd. Jag skurrade backe af hjertans grund, alldeles som för i barnaåren. Men Dig min Hugo hade jag önskat ha med mig, då skulle det varit riktigt roligt, tror Du det! [16.3.1885]

Nyt kerron vähän mäenlaskuretkestämme Eläintarhaan. Aline Cederbergin syntymäpäivillä sovimme me - siis lisäkseni Elin Nylander, Elli ja Anna Pakarinen, Maria Tarasoff, Aina Cederberg, Simo ja Weli Parviainen ja Axel Patrelius - että menisimme Eläintarhaan jonakin sunnuntaiaamuna. Ja kun eilinen sopi kaikille, päätimme käyttää tilaisuutta hyväksemme. Lauantai-iltapäivänä olin Weckselleillä pitempään kuin olin suunnitellut. Siksi minua hieman pelotti, heräisinkö seuraavana aamuna ajoissa, koska klo 7 meidän pitäisi kaikkien olla Elin Nylanderin luona osoitteessa Mariankatu 14. Nukuin niin hyvin kuin minulla on tapana ja ilman erästä varpusta olisin nukkunut pommiin. Tämä varpunen nimittäin lensi avoimeen ilmastointiaukkoon ja sirkutti siellä oikein iloisesti. Heräsin saman tien, hypähdin ylös ja katsoin kelloa, joka oli jo seitsemän. Voit vain kuvitella kiireeni. Yhdessä hujauksessa olin ulkona ja kuljin kelkallani mitä kauniimmassa kevätsäässä. Kun pääsin Elinin luokse, tajusin, että eräät muutkin olivat nukkuneet liian pitkään ja odottelimme siellä heitä. Meillä oli aika hauskaa retkellämme. Laskea liihoittelin sydämeni pohjasta, aivan kuin lapsuusvuosina. Mutta Sinut, Hugoseni, olisin halunnut mukaan - silloin olisi ollut oikein hauskaa, sen voit uskoa!

Lydia on siis ollut laskemassa mäkeä Eläintarhassa edellisenä sunnuntaiaamuna. Kirjeessään hän kertoo itse asiassa tarkemmin siitä, ketkä retkeen osallistuivat ja miten Lydia selvisi aikaisesta aamusta. Itse retkeä hän ei kuvaile kovinkaan seikkaperäisesti. Seuraavassa yritän lyhyesti kertoa jotakin näistä mainituista joensuulaisista nuorista.

Ensin Cederbergit. Aline Cederberg (1868-1929), jonka 17-vuotissyntymäpäiviä on hiljattain Helsingissä vietetty, on Gustaf Cederbergin tyttäriä. Gustaf Cederberg (1823-1875), joka tässä vaiheessa on ollut jo kymmenisen vuotta kuolleena, oli yksi Joensuun kaupungin ensimmäisistä kauppiaista. Sunnuntaiselle retkelle osallistunut 14-vuotias Aina Cederberg on Alinen veljentytär, sahanomistaja Carl Johan (Janne) Cederbergin tytär. Aline menee myöhemmin naimisiin apteekkari Yrjö Björklundin kanssa ja he asettuvat Viipuriin. Aina taas nai Lappeenrannasta kotoisin olevan tohtorin, Gustaf Johannes Winterin, ja he asuvat ensin Sortavalassa ja muuttavat myöhemmin Helsinkiin.

Pakarisen tytöt (Elli ja Anna) onkin jo mainittu aiemmin tässä blogipäivityksessä. Hekin siis ovat kauppiaan tyttäriä. Elli menee myöhemmin naimisiin tähänkin mäenlaskuretkeen osallistuneen Axel Petreliuksen kanssa, mutta Elli kuolee jo vuonna 1895, kolmen avioliittovuoden jälkeen. Hänen sisarensa Anna nai puolestaan Aksel Werner Rosbergin, sittemmin nimensä Ruusuvaaraksi vaihtaneen oikeustieteilijän. Akselista tulee hovioikeudenneuvos ja myöhemmin senaattori, ja pariskunta asuukin todennäköisesti ensin Turussa ja sitten Helsingissä.

Ellin ja Annan pikkusiskosta Mariasta tulee aikuisena kuuluisa oopperalaulaja Maikki Järnefelt-Palmgren (1871-1929). Maria on kuitenkin ehkä vielä keväällä 1885 liian nuori asuakseen Helsingissä.

Edellisistä kauppiaiden tyttäristä on vaikea löytää muuta tietoa kuin kenen kanssa he ovat menneet naimisiin. Naispuolisista retkelle osallistuneista on vielä esittelemättä 18-vuotias Elin Nylander ja 17-vuotias Maria Tarasoff. He tulevat molemmat elämään elämänsä itsellisinä naisina, ja jo pelkästään verkkolähteistä löytyy tietoa heidän myöhemmistä saavutuksistaan. 

Elin Nylander (1866-1948) on lähtöisin liperiläisestä virkamiesperheestä, hänen isänsä on tuomari. Elinin elämästä tulee poliittisesti aktiivinen ja jännittäväkin, hän osallistuu mm. naisasialiikkeeseen ja Venäjän sortovuosien vastarintaliikkeeseen. Hänestä tulee separatistisen naiskagaalin jäsen. Lyhyen selostuksen Elinin elämästä voi lukea vaikkapa Marttojen verkkosivustosta: Elin Nylander | Martat . 

Ilomantsista kotoisin oleva maakauppiaan tytär Maria Tarasoff, myöhemmin Tarasheimo (1867-1946), tulee puolestaan tekemään uran monipuolisena ja kielitaitoisena opettajana sekä ortodoksisen Aamun Koitto -lehden asiamiehenä. Hänen sanotaan olleen "mielenkiintoinen kulttuuripersoona" (Maria Tarasoff (Maikki Tarasheimo) | Ilomantsin Museosäätiö | Finna.fi ). Mariasta voi lukea lisää Aamun Koitossa Marian 70-vuotispäivän kunniaksi julkaistusta tekstistä: 19.11.1937 Aamun Koitto no 47 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto .

Ylioppilasveljekset Simo (1864-1912) ja Weli (1862-1928) Parviainen ovat joensuulaisen kauppiaan Heikki Parviaisen jälkikasvua ja näin ollen aiemmin mainitun Aina Weckströmin serkkuja. Simo opiskelee lääketiedettä, Weli juridiikkaa, ja molemmat palaavat tekemään uransa Joensuuhun. Kiteeltä kotoisin oleva Axel Petrelius (1863-1926), myöh. Pohjakallio, opiskelee yliopiston historiallis-kielitieteellisessä osastossa ja hänestä tulee historian, maantieteen ja suomen kielen lehtori Viipuriin. Muutama vuosi Elli-vaimon kuoleman jälkeen Axel menee uudestaan naimisiin.

Pohdintaa

Monenlaista kohtaloa on siis mukana tuolla sunnuntaisella mäenlaskuretkellä. Retken miespuoliset osallistujat ovat jo parikymppisiä ja opiskelevat yliopistossa. Naispuoliset osallistujat ovat puolestaan selvästi alle parikymppisiä (lukuunottamatta Lydiaa itseään!), ja valitettavasti suurimman osan kohdalla jää epäselväksi, mitä he Helsingissä tekevät ja kuinka kauan viipyvät. Vain Maria Tarasoffin kohdalla voimme olla varmoja, että hän opiskelee Helsingin suomalaisessa jatko-opistossa (Aamun Koitto, 19.11.1937). Mahdollisesti jotkut muutkin tytöistä opiskelevat siellä. Muita mahdollisia opinahjoja voisivat olla Helsingin suomalainen tyttökoulu (jonka yhteydessä jatko-opistokin toimii), ruotsinkielinen Privata fruntimersskolan i Helsingfors tai hiljattain perustettu maan ensimmäinen yhteiskoulu, ruotsinkielinen Läroverket för gossar och flickor, jota Joensuun pormestarin vanhin lapsi, tytär Ines Nystén tulee käymään 1890-luvun alussa, ennen ylioppilastutkintoaan. 

Tässä blogipäivityksessä mainitsemiani tyttöjä yhdistää se, että he ovat kaikki käyneet Joensuun tyttökoulua, joka silloin vielä toimi ruotsiksi. He ovat siis kaikki olleet enemmän tai vähemmän kaksikielisiä, kuten Lydiakin. Usein heidän taustallaan on ainakin toisen vanhemman puolelta ruotsinkielisiä virkamies-, pappis- tai kauppiassukuja. Lisäksi he tulevat varakkaista perheistä, joilla on mahdollisuus kustantaa lapsen (myös tyttären) koulunkäynti Helsingissä. Kuitenkin joensuulaisuus sitoo heitä varsin tiiviiseen yhteisoloon pääkaupungissakin. Itäsuomalaisuus on selkeä osa heidän identiteettiään. Moni näistä nuorista palaakin myöhemmin itäiseen Suomeen, vaikka eivät aivan kaikki. Näissä nuorissa on myös niitä, jotka 1900-luvun alulle tyypilliseen tapaan haluavat "yhtenäistää" nimensä suuriruhtinaskuntamme valtaväestöön ja häivyttävät täten nimestään mahdolliset toisenlaiset etniset tai kielelliset konnotaatiot (Petrelius -> Pohjakallio; Rosberg -> Ruusuvaara; Tarasoff -> Tarasheimo) suuressa sukunimien suomalaistuksessa 12.5.1906. Näin ollen monien perheiden ruotsinkielinen, venäjänkielinen tai monikielinen historia on häivytetty nykyihmisen silmistä.

Seuraavassa päivityksessäni pureudun enemmän Joensuun ruotsinkielisen tyttökoulun (Privata fruntimmersskolan i Joensuu, 1865-1883) oppilaisiin ja yritän kartoittaa systemaattisemmin heidän kielellistä taustaansa.

Lydian kevät 1885 Helsingissä, osa 4: Bang-kuume

Herman Bang vuonna 1885.
Kuva: Herman Bang | www.kb.dk

Yllä olevan kuvan dramaattisen näköinen nuorimies on tanskalainen toimittaja ja kirjailija Herman Bang (1857-1912), joka vieraili kevättalvella 1885 Suomessa. Hän luennoi kirjallisuudesta, erityisesti aikansa moderneista kirjailijoista, ja esiintyi ainakin Helsingissä, Turussa, Hämeenlinnassa, Vaasassa ja Viipurissa. Lisäksi Bang luennoi Pietarissakin. Kaikkialla hän tuntui villitsevän kuulijansa, varsinkin nuoret naiset. Helsinki vavisi tuona keväänä erityisen Bang-kuumeen kourissa. 

Finland-lehti uutisoi jo reilua kuukautta ennen Bangin saapumista (28.2.1885) hänen tulevista luennoistaan:

Herman Bangs föredrag härstädes nästkommande månad torde komma att behandla följande teman: "Den dramatiska konsten", "Henrik Ibsen och Vildanden", samt "Turgenieff".

Jonkin verran luentojen aiheet muuttuivat noista etukäteen annetuista otsikoista, ja itse asiassa Bang piti yleisön pyynnöstä useammankin ylimääräisen luennon ja järjesti jopa omien näytelmiensä esityksiä, joissa hän myös itse näytteli. Bang rakasti näyttelemistä.

"Herman Bang, tuo eriskummallinen tanskalainen kirjailija ja luennonpitäjä on saapunut tänne.", uutisoi Uusi Suometar 4.4.1885. Sana "eriskummallinen" viitannee herra Bangin tapaan puhua ja esiintyä. Ajan lehtikuvausten perusteella hän luennoi erittäin vilkkaasti ja vahvasti eläytyen, joidenkin mielestä jopa liiaksikin.

Helsingistä Bang jatkoi Turkuun ja Viipuriin ja esiintyi matkalla myös Hämeenlinnassa. Hämäläinen-lehti ilmoitti 24.4.1885: "Herman Bang tulee, jos tarpeeksi tilaajoita ilmestyy, pitämään täällä ensi maanantaina luennon Björnstjerne Björnsonista. Tilauslistoja lienee kaupungin nuorilla neitosilla."

Hämäläinen, 24.4.1885

Hämeenlinnalaisetkin nuoret naiset taisivat olla kuumeen kourissa, he kun näyttävät itse järjestäneen ihailemansa luennoitsijan paikalle. Viisi päivää myöhemmin (29.4.1885) Hämäläinen raportoi:

"Herman Bang, mainio Tanskalainen romaaninkirjoittaja, piti täällä luennon wiime maanantai ehtoona Björnstjerne Björnsonista, erittäin huomionsa kääntäen hänen wiimeiseen nerokkaaseen kaswatus romaaniinsa 'Det flager i byen og på hawnen'. Kuulijoita oli tullut sangen suuri luku, joka suurella tarkkuudella seurasi Tohtori Bangin tanskankielistä esitelmää, minkä hän lausui täällä Suomessa oudolla wilkkaudella ja sujuwaisuudella, jos kohta teeskennellysti."

Hämäläinen-lehtikin mainitsee Bangin erityislaatuisen tavan esiintyä ja pitää sitä selvästi jotenkin epäluonnollisena. Nykyajan ihmisille voi olla yllättävää, että suurelta osin suomenkielisessä Hämeenlinnassa on ollut niin monia, jotka ovat halunneet saapua kuuntelemaan tanskankielistä esitystä. Nuoriherra Bangissa on ollut jotakin vetovoimaista ja kiehtovaa, mikä on ehkä ylittänyt kielellisetkin esteet.

Lydialla oli mahdollisuus päästä kuuntelemaan Bangia Helsingissä, ja hän kirjoitti tämän erikoislaatuisen tanskalaisherran aiheuttamasta kuumeesta sulhaselleen Hugolle. Kirjeessään 11.4. hän mainitsee ensimmäistä kertaa Bangin, mutta vaikuttaa melkeinpä pettyneeltä:

Ett af Bangs föreläsningar har jag redan besökt, men blef ej alls klokare på det. Jag fick dalig plats, och hade svårt att förstå honom. Herr Bang såg mycket ynklig och vämjelig ut. Han gick alldeles krokig, årkade knappt stå utan stöd, utan gick af och an mellan tvenne pol[l]are mot hvilka han stödde sig. I morgon skall jag försöka få bättre plats, så att man skulle helst ha någon nytta af sina 6 mk. [11.4.1885]

Yhden Bangin luennoista kävin jo kuuntelemassa, mutta en tullut siitä yhtään viisammaksi. Sain huonon paikan ja minun oli vaikea ymmärtää häntä. Herra Bang näytti kovin surkealta ja vastenmieliseltä. Hän kulki ihan kumarassa, tuskin jaksoi seistä ilman tukea ja kulki edestakaisin kahden pylvään välillä, joihin hän nojasi. Huomenna yritän saada paremman paikan, jotta saisin kuuden markan maksulleni jotain vastinettakin.

Lydiaa Bang ei onnistunut tällä ensimmäisellä luennolla vakuuttamaan. Ensiksin, Lydia ei ollut ymmärtänyt tanskaa tarpeeksi ja hän oli luennon suosion takia joutunut jäämään liian taakse, minkä takia esitelmää oli ollut vaikea seurata. Lisäksi Lydiaa inhotti Bangin ulkoinen olomuoto. Olisiko vaivalloinen laivamatka Tukholmasta Suomeen voinut väsyttää miesparan? Jännittikö esiintyminen miestä? Muutamaa päivää myöhemmin (15.4.) Lydia mainitsee seuraavan luennon, ja kirjeen sävy on jo aivan toinen kuin edellisessä kirjeessä:

Herman Bangs föredrag om Ibsen och Björnson tyckte jag mycket om. Jag vet ej, om jag från något tillfälle, hvarken konser, teater och föredrag, kommit så belåten, som dessa föredrag, isynnerhet det sednare. [15.4.1885]

Herman Bangin Ibsenin ja Björnsonin esitelmistä pidin todella paljon. En tiedä, olenko mistään tilaisuudesta, sen enempää konsertista, teatterista kuin esitelmätilaisuudestakaan, poistunut niin tyytyväisenä kuin näistä esitelmistä, erityisesti tuosta jälkimmäisestä.

Nyt Lydia on vaikuttunut Bangin esitelmistä ja ylistää niitä yksiselitteisesti. Viikon kuluttua tästä (21.4.) Lydia kuitenkin kommentoi Bangin saamaa julkisuutta ja pääkaupungissa vain nousevaa Bang-kuumetta seuraavasti:

Den ena febern aflöser den andra här i vår hufvudstad. Tua-febern, hvaraf de manliga uteslutande angreps, hade jemt och nätt hunnit afsvalna kom Herman Bang-febern, som farit fram med mycket större fart, och angripit uteslutande fruntimmer. Högtårade herr Bang har låtit fotografera sig i alla möjliga ställningar och antagit det mest lidande uttryck man kan tänka sig, för att rigtigt anslå det täcka könet, egentligen de unga flickorna. Till mammornas hjertan känner han äfven den rätta nyckeln, han är barnkär. Det mest löjliga af allt är hans besök hos fröken De la Chapelle. Han hade neml. fallit på knä för henne och i de mest smickrande ord uttalat sin beundran öfver hennes skönhet. [21.4.1885]

Yksi kuume seuraa toista täällä pääkaupungissamme. Kun Tua-kuume, joka sai vain miehet valtaansa, oli juuri alkanut laskea, tuli Bang-kuume, joka on levinnyt paljon suuremmalla vauhdilla ja iskenyt vain naisiin. Korkeasti arvostettu herra Bang on kuvauttanut itseään kaikissa mahdollisissa asennoissa ja vääntänyt kasvonsa mitä kärsivimpiin ilmeisiin tehdäkseen vaikutuksen kauniimpaan sukupuoleen, erityisesti nuoriin tyttöihin. Äitienkin sydämien lukot hän osaa avata - hän on lapsirakas. Kaikkein typerintä oli hänen vierailunsa neiti De la Chapellin luona. Hän nimittäin oikein vaipui polvilleen neidin edessä ja mitä imartelevimmin sanoin kuvaili, kuinka ihaili tämän kauneutta.

Lydian kerronta on tässä varsin sarkastista. Hän ei sittenkään, huolimatta edellisen kirjeen positiivisesta sävystä, vaikuta siirtyneen Bangin ihailijaparveen, vaan maalaa sekä Bangista itsestään että tämän ihailijoista irvikuvaa. "Tua-kuume" viittaa nuoreen italialaiseen naisviulistiin, Teresina Tuaan, ja hänen saamaansa suosioon konserttimatkallaan Suomessa juuri aiemmin. Ohessa Finland-lehden ilmoitus Tuan helmikuun lopulla pitämästä konsertista. Sen alla näkyy myös Robert Kajanuksen ilmoitus siitä, että suosittu populäärikonsertti siirretään seuraavaan päivään "sattuneesta syystä". Syynä oli siis Tua-kuume - populäärikonserttiin ei olisi varmaankaan löytynyt tarpeeksi yleisöä, koska Teresina Tua konsertoi juuri samaisena iltana.

Finland-lehti 28.2.1885

Teresina Tua
Kuva: Gösta Florman (1831-1900) - Akademiska Föreningens Arkiv, Lund/Wikipedia 

Lydia jatkaa kirjeessään aiheesta:

På fru Kleinehs middag var det mycket frågan om Bang. Herr P. fru Ks måg hade förbjudit sin hustru att besöka hans föredrag. Herr P. tycktes ha ondt öga till alla moderna författare, jag hörde honom yttra, att Ibsen och Bang äro båda dylika narrar. [21.4.1885]

Rouva Kleinehin illallisilla oli paljon puhetta Bangista. Herra P., rouva K.:n vävy, oli kieltänyt vaimoaan menemästä kuuntelemaan Bangin esitelmiä. Herra P. tuntui katsovan pahalla silmällä moderneja kirjailijoita. Kuulin hänen toteavan, että Ibsen ja Bang ovat samanlaisia narreja.

Kaivopuistossa vuokrahuoneita emännöivä rouva Kleineh järjesti huhtikuussa runsaan illallisen kaikille vuokralaisilleen ja joillekin ystävilleen. Lydia asui rouva Kleinehin talossa, joten hänkin sai kutsun. Rouva Kleinehiä Lydia kehuu mitä parhaimmaksi vuokraemännäksi sekä seuralliseksi ja lämpimäksi ihmiseksi - illalliset olivat oikein onnistuneet ja tunnelma katossa, vaikka illallisvieraat olivat alunperin olleet toisilleen melko tuntemattomia. Rouva Kleineh sai lämpimällä olemuksellaan kaikki tutustumaan toisiinsa ja viihtymään. Mutta sielläkin oli tullut herra Bang puheeksi ja voimme vain todeta, että kirjallisuus ja kirjallisuusluennot tosiaan herättävät vahvoja tunteita - jopa mustasukkaisuutta!

Lydian vuokraemännästä voisi mainita, että hän on todennäköisesti sama henkilö (Louis Kleinehin toinen vaimo), jonka kerrotaan vielä nykyäänkin kummittelevan Kaivopuistossa sijaitsevassa Villa Kleinehissä - talossa, jossa Lydiakin Helsingin-vierailunsa aikana asui.

Herman Bangin elämä ei ollut helppo - hän ei nuorena menestynyt rakastamallaan teatterialalla mutta kirjoitti paljon - usein teokset kuvasivat onnettomia ihmiskohtaloita. Hänen elämäänsä sävytti pelko, että hän jäisi kiinni homoseksuaalisuudestaan ja joutuisi tämän tuolloin sairaudeksi määritellyn piirteensä takia mielisairaalaan. Vuonna 1912 hän matkusti Yhdysvaltoihin, sai aivoverenvuodon junassa ja kuoli.

Mutta palataanpa vielä hetkeksi Helsinkiin ja huhtikuuhun 1885. Samaisena päivänä, kun Lydia kirjoitti Helsingistä sulhaselleen Hugolle varsin sarkastisesti Bang-kuumeesta, istui herra Bangkin kirjoituspöydän äärellä jossakin helsinkiläisessä hotellissa ja kirjoitti kirjettä ystävälleen:

[Helsinki] 21.4.85

Rakas Peterini. Kirjoitan sinulle heti aamulla Osvaldin jälkeen. En usko, että pelko voi koskaan kalvaa ihmistä niin paljon, kuin se kalvoi minua eilen. Ja niinpä olin koko ajan väsynyt niin kuin ihminen, joka on jo saavuttanut tavoitteensa mutta joka vain on liian väsynyt pitkän kulkemisen jälkeen.

Vihdoin tuli ilta. Koko sali vavahti, kun ihmiset näkivät minut. Koskaan en ole kokenut näin hiljaista yleisöä. Ei yskäystä, ei henkäystäkään, vain hiljaisuus, joka minuutti minuutilta uhkasi muuttua paniikiksi. Kaikki oli kuin jäykistynyttä pelkoa. En pysty unohtamaan sitä koskaan. Miten näyttelin? Epätasaisesti - mahtavinta ja virheellisintä sekoitettuina. Olisitpa nähnyt. Koska tämä oli kyllä täydellisin tulkinta, jonka olen pystynyt antamaan elämästäni ja kokemuksestani. Ilmaisin kauhuni 

huutona, joka pelästytti minut itseänikin.

Kun näytelmä loppui, yleisö istui todella pitkään hiljaa. Mutta sitten he repesivät mahtaviin suosionosoituksiin, jotka kirjaimellisesti hyökyivät ylitseni.

Se on nyt ohi.

Esityksen jälkeen illallisella Kaartin päällikön luona eräs nuori ranskalaismies, joka on kokenut taiteen ystävä, sanoi: Yksi henkilö, joka on vertaisenne - Sarah! [ranskalainen näyttelijätär Sarah Bernhardt 1844-1923]

Eilen illalla se oli melkein totta.

Muuten kaikki menee hyvin. Minulla on taas muutama tuhat frangia. Olen täällä saanut joka esiintymisestä 1500 frangia. Mutta teatteri maksaa surkeasti, ja Helsinki on Pietarin jälkeen koko Pohjolan kallein kaupunki.

Aamun lehdet kuvailevat näytelmääni nerokkaaksi.

Helsingin teatteri on Tukholman kuninkaallisen teatterin jälkeen arvostetuin ruotsinkielinen teatteri.

Monet terveiseni myös Im:lle.

Sinun,

Herman

Kirjeestä profiloituu varsin dramaattinen mutta ehkä myös pelokas tai ahdistunut ihminen, jolle esiintymiset ovat olleet varsin kokonaisvaltaisia, kuluttavia kokemuksia ja jolle elämä ei ehkä ole kuitenkaan ollut niin keikarimaisen kevyttä kuin ihailijat ja mustasukkaiset aviomiehet ovat sen nähneet.

Herman Bangin kirjeen olen lainannut Lauritz Nielsenin teoksesta "Herman Bangs vandreår" (E-kirja, Lindhardt & Ringhof).

Lydian kevät 1885 Helsingissä, osa 3: Siveellisyyskysymys

 

Uusi Suometar 5.2.1885

"Esitelmiä pitää Ruotsin kielellä rouwa Andersson-Meijerhelm Tukholmasta. Ensimäinen esitelmä pidetään laboratorihuoneen suuressa salissa perjantaina 6 päiwänä helmikuuta kello 6 j. pp. Aine: Siveellisyysliike eri maissa ynnä sen waikutukset. Pääsylippuja myydään owella. Hinta 1 markka." (Uusi Suometar 5.2.1885)

Ruotsalainen Natalie Andersson-Meijerhelm (1846-1922) herätti paljon kiinnostusta sekä yhteiskunnallista keskustelua Suomessa kevättalvella 1885. Hän vieraili varsin pitkään maassamme ja piti useita yleisöluentoja ainakin Turussa, Helsingissä ja Viipurissa. Luentojen aiheina oli siveellisyysliike eri maissa, siveellisyyskysymys yleisesti ja mahdollisten siveellisyysyhdistysten perustaminen eri paikkakunnilla. Lisäksi hän piti luentoja erikseen sekä nuorille naisille että nuorille miehille. Lehtiartikkeleiden perusteella Andersson-Meijerhelmin luennot olivat yleisömenestys.

Mitä tuon ajan siveellisyyskysymys koski? Kyse oli seksuaalisen käyttäytymisen kaksinaismoraalista ja naisten ja miesten hyvin erilaisista oikeuksista. Erityisesti ylemmissä yhteiskuntaluokissa nuorelta naiselta odotettiin koskemattomuutta ja pidättäytymistä seksistä ennen avioliittoa, mutta sama pidättyvyyden vaatimus ei koskenut nuoria miehiä. Miehet saivat halutessaan olla seksuaalisesti aktiivisia ja jopa vierailla bordelleissa. Prostituutiota ei virallisesti hyväksytty, mutta jopa virkavalta hyväksyi sen käytännössä, kunhan toiminta ei ollut liian näkyvää. Jos prostituoidut joutuivat virkavallan kynsiin, he olivat syyllisiä, mutta heidän asiakaskuntaansa (miehiä) ei syyllistetty. Prostituoitujen ja "langenneiden naisten" asema yhteiskunnassa oli vähintäänkin ongelmallinen, eikä heitä nähty epätasa-arvoisen yhteiskunnan uhreina. Siveellisyysliikkeen yksi tavoite oli saada nuoret miehetkin kyseenalaistamaan tämä asetelma ja pidättäytymään seksistä ennen avioliittoa.

Andersson-Meijerhelmiä pidettiin aikanaan määrätietoisena ja edistyksellisenä naisena. Samana vuonna, kun hän vieraili Suomessa, hän perusti Ruotsiin Nuorten naisten kristillisen yhdistyksen (KFUK, suomeksi NNKY). Suomeen yhdistys perustettiin vasta kymmenen vuotta myöhemmin eli vuonna 1895. Aika ei siis vielä Lydian Helsingin-keväänä 1885 ollut kypsä kaikille Andersson-Meijerhelmin ajatuksille, vaikka Suomessa oli kyllä keskusteltu prostituution kieltämisestä jo 1870-luvulta lähtien ja nytkin asia aiheutti kuohuntaa.

Lydiaa Andersson-Meijerhelmin esitelmät kiinnostivat, ja hän kävikin kuuntelemassa osan niistä. Asuintoveri Hulda kävi kuuntelemassa kaikki Helsingissä pidetyt luennot, ja Huldan kautta Lydia tiesi niiden sisällöt varsin yksityiskohtaisesti. Sulhaselleen Hugolle Lydia kirjoittaa Andersson-Meijerhelmista ja siveellisyyskysymyksestä kevään aikana ainakin kuudessa kirjeessään. Lydian kirjeet varsinkin kevättalvella ovat yhteiskunnallisesti valveutuneita, koska monesti hän pohtii samoissa kirjeissä myös Työmiehen vaimo -näytelmän aiheuttamaa kuohuntaa (katso edellinen päivitykseni) ja kyseinen näytelmähän käsittelee juuri miehen ja naisen eriarvoista asemaa avioliitossa ja erilaisia siveellisiä oikeuksia.

Helmikuussa Lydia mainitsee siveellisyyskeskustelun ensimmäistä kertaa:

Fru Anderson Meijerhelm håller föredrag i sedlighetsfrågan, i går hade hon ett för fruntimmer jag var också der. Inalles har hon hållit tre, men kommer ännu att fortsätta, och vistas här en längre tid för att taga reda på sedlighetsförhållandena i Finland. Nu är hon rest till Borgå. [10.2.1885]

Rouva Andersson Meijerhelm pitää esitelmiä siveellisyyskysymyksestä. Eilen hän piti yhden esitelmän naisille ja minäkin olin kuuntelemassa. Kaiken kaikkiaan hän on pitänyt kolme esitelmää, mutta hän jatkaa vielä esitelmöimistä ja viettää täällä Suomessa nyt pidemmän aikaa selvittääkseen siveellisyyden tilaa maassamme. Tällä hetkellä hän on käymässä Porvoossa.

Lydia mainitsee teeman varsin lyhyesti muiden kuulumisten keskellä eikä sen enempää pohdi siveellisyyskysymystä ja yhteiskunnallista keskustelua. Ulkopuolinen ei voi tästä päätellä, onko kihlapari puhunut tällaisista aiheista aiemmin keskenään. Hehän ovat menossa pian naimisiin, ja oletettavasti Lydia on ollut nuhteeton perhetyttö. Hugo taas on häntä jo viisi vuotta vanhempi (vaikkakaan ikäero ei tuohon aikaan ollut erityisen suuri), yliopistossa opiskellut ja Helsingissä pitempään asunut. On siis todennäköistä, että Hugo on seksuaalisesti kokeneempi, olihan hän näiden kirjeiden aikaan jo 28-vuotias. Siksikin aihepiiri saattaa olla kiusallinen Lydialle ja Hugollekin.

Muutamaa päivää myöhemmin Lydia ottaa aiheen taas puheeksi. Nyt hän kertoo siitä enemmän, vaikkakaan ei pohdi itse siveellisyyskysymystä, vaan kommentoi enemmän rouva Andersson-Meijehelmiä henkilönä ja osoittaa, kuinka diplomaattisesti tämä aiheestaan puhuu:

Fru Anderson Meijerhjelms tredje föredrag besökte jag sista onsdagen. Ämnet var: Sedlighetsrörelsen i de nordiska länderna. Det är ett nöje att höra med hvilken finhet och takt hon behandlar sitt kinkiga ämne. Ingen kan känna sig stött eller förolämpad ty hon talar så kärleksfullt och skonsamt till alla och vädjar till ens bättre jag. Hon namnde [sic] bland annat att den ogifta qvinnan är mycket lämplig att verka i det tysta, men att uppträda offentligt duger hon inte, hon är för kärlekslös, vältrar hela skulden på mannen. Men en gift qvinna, som sjelf har en man hon älskar och gerna lyder, hon passar bättre att uppträda offentligt. I går hade hon ett föredrag till förmon [sic] för fröken Åmans skyddshem. Ossi sade att han skulle gå dit men Hulda hade inte sett honom der, jag var på gymnastikföreningen. [13.2.1885]

Viime keskiviikkona kävin kuuntelemassa rouva Andersson-Meijerhelmin kolmannen esitelmän. Aiheena oli siveellisyysliike pohjoismaissa. On ilo kuunnella, millä hienotunteisuudella ja tahdikkuudella hän käsittelee tätä hankalaa aihetta. Kukaan ei varmaan tunne itseään loukatuksi tai solvatuksi, koska hän puhuu niin rakastavasti ja hellästi kaikille ja vetoaa ihmisen parempaan minään. Hän mainitsi muun muassa, että naimattoman naisen sopii hyvin toimia ja vaikuttaa hiljaa ja huomaamattomasti, mutta että julkiseen esiintymiseen hän ei sovi, hän on liian rakkaudeton ja vierittää koko syyn miehen niskoille. Mutta naimisissa oleva nainen, jolla itsellään on mies, jota hän rakastaa ja jota mielellään tottelee - hän sopii paremmin julkiseen toimintaan. Eilen rouva A.M. piti esitelmän neiti Åhmanin suojeluskodin hyväksi. Ossi sanoi menevänsä sinne, mutta Hulda ei ollut nähnyt häntä siellä. Itse olin voimisteluyhdistyksessä.

Emma Åhman (myöhemmin Mäkinen), josta Lydia kertoo, oli Jyväskylän seminaarista valmistunut kansakoulunopettaja, joka oli 10 vuotta opettajana toimittuaan perustanut Helsinkiin turvakodin (skyddshem, suojeluskoti) aviottomille naisille. Hän oli tuon ajan siveellisyystyön keskeisiä henkilöitä. Sen, mitä Lydia kertoo naimattomien ja naimisissa olevien naisten rooleista, tulkitsen liittyvän mahdollisen siveellisyysyhdistyksen perustamiseen ja sen tulevaan, julkiseenkin toimintaan. Koska siveellisyyskysymys on varsin delikaatti aihepiiri, Andersson-Meijerhelmin mielestä on parempi, että julkiseen keskusteluun osallistuisi rouvia, jotka ehkä asemansa ja elämänviisautensa takia olisivat diplomaattisempia ja uskottavampia puhujia ja toimijoita. Nuoret, naimattomat naiset osallistuisivat keskusteluun ehkä liian vihaisella tai miestä ymmärtämättömällä asenteella. Tulkitsen, että Lydia kertoo tästä yksityiskohdasta Hugolle ehkä juuri osoittaakseen, että vaikka aihepiiri on hankala ja syyttävä sormi helposti osoittaa miestä, keskustelua pystytään käymään myös miestä ymmärtäen ja myötäillen.

Maaliskuun alkupuolella Lydia jatkaa aiheesta. Hugo on todennäköisesti vastauskirjeessään kommentoinut aihepiiriä, ja nyt Lydia haluaa aluksi täsmentää, ettei hän ole pystynyt olemaan kaikissa Andersson-Meijerhelmin tilaisuuksissa läsnä. Tällä kertaa Lydian kirjeestä huokuu järkytys ja turhautuminen siveettömyttä kohtaan, ja hän kommentoi aihepiiriä huomattavasti tunteellisemmin kuin aiemmissa kirjeissään:

Du förmodar att jag besökt alla fru Anderson-Meijerhelms föredrag. Så är ändå inte fallet, jag var flere gånger förhindrad att gå fastän saken intresserade mig så mycket. Men af Hulda, som var på hvarje föredrag och äfven på mötet, hörde jag om dem som jag gick miste om. Med samma, som denna fråga, fru A.M. behandlade, framkallade sorgliga tankar, kändes det godt att veta det intresset hos åtminstone en del af allmänheten vaknat, för det ondas bekämpande. Jag sade sorgliga, ty annat kunde man ej, då hon framrullade, det förfärligaste elände och den mest vidriga sjukdom hvaraf samhället lider, i hela sin usselhet. Och när sådan sedeslöshet åtnjuter myndigheternas beskydd, hvad skall man tänka om det? Jag för min del kan ej tänka annat än att menniskan är värre än ett djur, och när kommer den tid då kan höja sig till en högre ståndpunkt. [6.3.1885]

Oletat, että olen käynyt kuuntelemassa kaikki Andersson-Meijerhelmin esitelmät. Asia ei kuitenkaan ole niin, olen usean kerran ollut estynyt menemästä, vaikka asia minua kovasti kiinnostaakin. Mutta Hulda on ollut läsna kaikilla luennoilla ja jopa kokouksessakin, ja häneltä olen kuullut niistä luennoista, joille en itse päässyt. Vaikka rouva A.M.:n käsittelemät aiheet herättivät surullisia ajatuksia, tuntui myös samaan aikaan hyvältä, että ainakin osa yleisöstä on nyt kiinnostunut taistelemaan pahaa vastaan. Mainitsin "surullisia", koska muutakaan ei voi ajatella, kun hän toi esiin mitä hirvittävintä kurjuutta ja tämän vastenmielisimmän sairauden, josta yhteiskuntamme koko surkeudessaan kärsii. Ja kun viranomaiset vielä suojelevat sellaista siveettömyyttä - mitä siitä pitäisi ajatella? Itse en voi ajatella muuta kuin että ihminen on pahempi kuin eläin, ja milloin tulee se aika, jolloin ihminen nousee moraalisesti korkeammalle?

Tässä kirjeessä Lydia tuomitsee jo jyrkemmin siveellisyyden, tai oikeammin siveettömyyden, tilan Suomessa. Tekstistä puuttuu toki konkretia, hänestä voi tuntua vaikealta kertoa niistä asioista, joista on luennoilla tai Huldalta kuullut. Mutta yhtä kaikki, Lydia asettuu yhteiskunnan kaksinaismoralismia vastaan koko sydämellään. Yhtenä osoituksena Lydian vahvoista tunteista on hänen tekstinsä viimeistelemättömyys, ikään kuin se olisi syntynyt suuren tunnekuohun vallassa.

Hän jatkaa pitempäänkin aiheesta ja kertoo siveellisyysyhdistyksen perustamissuunnitemista. Yksi haasteellinen asia yhdistyksen perustamisessa on kysymys, miten sen tulevissa säännöissä suhtaudutaan poliisiviranomaisiin. Jos yhdistys ei sääntöjensä mukaan saa vastustaa poliisia, se ei pysty kunnolla vastustamaan laillistettua siveettömyyttä, mikä kuitenkin olisi yhdistyksen keskeisimpiä tavoitteita. Lydia kertoo myös rouva A.M.:n nyt matkustaneen Pietariin mutta tulevan sieltä myöhemmin takaisin Helsinkiin ja pitävänsä silloin esitelmän nimenomaan nuorille miehille. Ennen Pietariin lähtöään hän oli jättänyt ilmoittautumislistan ja kertonut, että jos 20 miestä ilmoittautuu luennolle, hän pitää sen. Lydian mukaan jo viikkoa aiemmin listalla oli ollut 25 nimeä, joten luento tultaisiin varmasti pitämään.

Reilu viikko myöhemmin Lydia kirjoittaa taas samasta teemasta. Hän on saanut Hugolta kirjeen ja tahtoo nyt oikoa tämän väärinymmärryksiä, ja ehkä pehmentää aiemmin sanomaansa. Hugo suhtautuu selvästikin siveellisyysyhdistykseen kriittisemmin kuin Lydia:

En svag sida hos mig är, att medan jag talar med folk, uttala en mening och endast tänka fortsättningen i den barnsliga tron att jag är förstådd. Om Du minns så har Du erfarit eller rättare kommit underfund med detta förhållande. Detsamma tycks vidlåda mig äfven vis à vis brefskrifning, och jag tror att Du litet missförstått mig angående fru A.M. & sedlighetsföreningen. Icke tror jag heller att Helsingfors fruntimrena i allmänhet äro olika de af Kielland beskrifna och att en fin föreningsverksamhet skulle ha några varaktiga följder. Men sådana som fröken Emma Åman, hvilka helt och hållet hängifvit sig åt saken, de kunna uträtta bra mycket, och bland föreningens medlemmar finns personer som af intresse, och icke för att det är modernt, ingått i densamma. När jag sednast nämnde om föreningen och gladde mig deråt, var det endast derföre, menniskorna blifvit, åter engång uppmärksamgjorda på sina pligter mot sina medmenniskor och sina närmaste egna i främsta rummet. I verkligheten tror jag således, att den enskilda mera, än en förening är i stånd att uträtta något härvidlag. Och nu lemnar jag å min sida detta ämne tillsvidare. [16.3.1885]

Yksi heikoista puolistani ihmisten kanssa puhuessani on, että lausun sanottavani ja sitten vain mietin jatkoa olettaen lapsellisesti, että minut on ymmärretty oikein. Muistat varmaan, että sinullakin on tästä kokemusta. Sama piirre tuntuu minulla olevan kirjeenvaihdossakin, ja luulen, että olet hieman ymmärtänyt väärin sanomani koskien rouva Andersson-Meijerhelmiä ja siveellisyysyhdistystä. En minäkään usko, että Helsingin naisväki eroaa Kiellandin kuvaamista naisista ja että hienostelevalla yhdistystoiminnalla olisi pysyviä seurauksia. Mutta sellaiset kuin Emma Åhman, jotka aivan kokonaan omistautuvat asialle, he voivat saada paljonkin aikaan, ja yhdistyksen jäsenissä on henkilöitä, jota kiinnostuksesta, eivät vain moderniuden takia, ovat mukana toiminnassa. Kun viimeksi mainitsin yhdistyksen ja iloitsin siitä, tein sen vain, koska ihmiset ovat taas kerran tulleet muistutetuiksi velvollisuuksistaan kanssaihmisiään ja varsinkin läheisimpiään kohtaan. Todellisuudessa uskon siis, että yksilö saa tässä asiassa enemmän aikaan kuin jokin yhdistys. Ja nyt jätän tämän aiheen toistaiseksi.

Vaikka Lydia oli aiemmin iloinnut mahdollisen siveellisyysyhdistyksen perustamisesta, hän myöntää tässä Hugolle, että kenties osittain kyse on helsinkiläisen naisväen innostuksesta kaikkea muodikasta kohtaan ja että itse yhdistyksen perustaminen ei tuo ratkaisua itse yhteiskunnalliseen ongelmaan. Norjalaiseen kirjailijaan Alexander Lange Kiellandiin (1849-1906) viittaaminen jää tässä epäselväksi, mutta tulkitsen, että Hugo on kirjeessään verrannut Helsingin yhdistysintoilua johonkin, mitä Kielland on yhteiskuntakriittisissä teoksissaan kuvannut (mahdollisesti romaaniin Else, joka ilmestyi Norjassa vuonna 1881 ja jossa Kielland kuvaa yläluokan moraalista tekopyhyyttä; mutta kaikki tämä on vain arvailuani). Kuitenkin Lydia uskaltaa myös puolustaa kantaansa. Hän mainitsee esimerkkinä Emma Åhmanin ja kertoo, että yhdistyksen aktiiveissa on muitakin henkilöitä, jotka todella haluavat toimia siveellisyysliikkeen puolesta. Hän kuitenkin toteaa viisaasti, että tärkeintä tässä järjestäytymisessä ei ole yhdistystoiminta itsessään vaan se, että yksilöt ymmärtävät oman vastuunsa lähimmäisiään kohtaan.

Huhtikuussa, reilu kuukausi myöhemmin, Lydia palaa taas rouva Anderson-Meijerhelmiin:

Fru Anderson Meijerhelm är åter här och har hållit sitt tillärnade föredrag för unga män. Oskar var äfven der och hade kopt [sic] en bok, af hvilka hon haft till försäljning, "Om ungdomens sedliga uppfostran" af doktor Elisabeth Blackwell. Hulda läste den högt för mig i dag. Jag tyckte mycket om den och skulle gerna läsa den tillsammans med Dig. I fall Du önskar läsa denna bok, skulle jag köpa den här och hemta med mig, den kostar endast 1.40 p. Jag tror att Du skulle tycka om den. [21.4.1885]

Rouva Andersson-Meijerhelm on tullut takaisin, ja hän on pitänyt lupaamansa esitelmän nuorille miehille. Oskarkin oli kuuntelemassa, ja hän osti yhden kirjoista, joita rouva A.M. myi. "Nuorison siveyskasvatuksesta", jonka on kirjoittanut tohtori Elizabeth Blackwell. Hulda luki sen minulle ääneen tänään. Pidin siitä kovasti, ja haluaisin lukea sen yhdessä sinun kanssasi. Mikäli haluaisit lukea tämän kirjan, voisin ostaa sen ja tuoda mukanani, se maksaa vain 1.40 p. Uskon, että pitäisit siitä.

Lydia mainitsee Oskarin olleen kuuntelemassa nuorille miehille suunnattua esitelmää, mutta ei kerro mitään esitelmän sisällöstä tai Oskarin ajatuksista. Oskar on kuitenkin ostanut aihepiiriä käsittelevän kirjan, jonka on kirjoittanut jo tässä vaiheessa eläkkeellä oleva brittilääkäri, Elizabeth Blackwell (1821-1910), joka varsinkin eläköityään osallistui aktivisesti keskusteluun Euroopan sosiaalisista ja moraalisista uudistuksista. Lydia ilmaisee halunsa lukea tämä kirja yhdessä Hugon kanssa vielä myöhemmin, vaikkakin, tai varmasti juuri siksi, että hän itse jo tuntee kirjan sisällön.

Tämän jälkeen Lydia ei enää suoraan ota puheeksi siveellisyyskysymystä kirjeissään, kevättä rytmittävät jo naimisiinmenoon liittyvät kysymykset ja Hugon ja Lydian kesäksi suunnittelema häämatka Norjaan. Joka tapauksessa siveellisyyskeskustelu on ollut Lydialle tärkeä. Emme kuitenkaan koskaan saa tietää, minkälaista keskustelua Lydia ja Hugo aiheesta kävivät sitten myöhemmin.

Lydian kevät 1885 Helsingissä, osa 2: Työmiehen vaimo

Lähde: Uusi Suometar 28.1.1885 (digi.kansalliskirjasto.fi)

Tämänkertaisen päivitykseni tukena olen käyttänyt Minna Canthia paljon tutkineen Minna Maijalan teoksia ja artikkeleita. 

Työmiehen vaimo on yksi Minna Canthin (1844-1897) tunnetuimpia näytelmiä. Se kantaesitettiin Helsingin Suomalaisessa teatterissa 28.1.1885 ja sai voimakkaan ja ristiriitaisen vastaanoton. Ensimmäisenä suomalaisena realistisena näytelmänä se oli aikanaan yhteiskunnallisesti kovin radikaali tuodessaan esiin miesten ja naisten välistä epätasa-arvoa ja käsitellessään mm. siveellisyyttä ja taloudellisia oikeuksia avioliitossa. Päähenkilöinä on kaksi erilaista naista. Toinen heistä on Johanna, joka on mennyt naimisiin juopon ja pettävän miehen, Riston kanssa. Risto kohtelee vaimoaan ja perhettään vastuuttomasti ja itsekkäästi ja pitää edelleen yllä suhdetta entiseen rakastettuunsa, Kerttuun (Homsantuu), joka on näytelmän toinen naispäähenkilö. Johanna on alistuva, Kerttu puolestaan uhmakas.

Terävässä ihmiskuvauksessaan näytelmä nosti valokeilaan naisen heikon aseman perheessä ja yhteiskunnassa sekä aiheutti ärtymystä erityisesti vanhoillisissa fennomaanisissa piireissä. Pahimpana konservatiivisena arvostelijana  on pidetty senaattori Agathon Meurmania, jonka esittämän kritiikin Lydiakin mainitsee Hugolle kirjeissään.

Kuva: Homsantuu
Canth: Työmiehen vaimo
Suomalainen Teatteri (1885)
Lähde:  Ida Aalberg (teatterimuseo.fi)

Lydia kävi katsomassa näytelmän ja kirjoittaa Hugolle sekä omista ajatuksistaan että näytelmän saamasta julkisesta huomiosta kolmessa helmikuisessa kirjeessään: 1.2., 13.2. ja 26.2.

Koska Työmiehen vaimo aiheutti suuren kohun Helsingissä ja koko Suomessa ja koska Lydia itsekin pohtii näytelmää kirjeissään kolmeen eri kertaan, haluan tarkastella Lydian ajatuksia tästä teemasta. Valitettavasti minulla ei ole Hugon kirjeitä enkä siksi pysty kuvailemaan pariskunnan keskustelua kokonaisuudessaan. Näytelmä yhteiskunnallisesti radikaaline aineksineen vaikuttaa kuitenkin aiheuttaneen pientä myllerrystä Lydian ja Hugon väliseen suhteeseen - Lydia ainakin selvästi ilmaisee haluavansa keskustella aiheesta Hugon kanssa kunnolla vielä myöhemmin.

Lydian keskustelu näytelmästä etenee lyhyesti kiteytettynä suurin piirtein seuraavasti: Ensimmäisessä kirjeessään (1.2.) hän mainitsee näytelmän aiheuttaman kohun, mutta enemmänkin vain muiden kuulumistensa sivussa, ja kertoo varovansa nykyään keskustelua teatterista asuintoverinsa Huldan kanssa, joka on kovin uskonnollinen ja voi pahastua Lydian radikaaleista ajatuksista.

Muutamaa viikkoa myöhemmin  (13.2.) Lydia ottaa näytelmän taas puheeksi. Oletettavasti Hugo on ihmetellyt kirjeessään, miksi Lydia ei ole kertonut teatterivierailustaan hänelle yksityiskohtaisemmin ja vain maininnut lyhyesti näytelmästä. Varmaan tässä vaiheessa Hugokin on jo lukenut lehdistä näytelmän aiheuttamasta kohusta ja on ehkä huolissaan tai vähintäänkin kiinnostunut morsiamensa mielipiteistä. Lydia kertoo Hugolle, ettei ole halunnut kirjoittaa Joensuuhun samoista asioista toistuvasti, ja sanoo jättäneensä Hugon vähemmälle näytelmän kuvaamisessa, koska oli kirjoittanut tämän tädille jo näytelmästä. Lisäksi hän mainitsee Meurmanin voimakkaan kritiikin:

Han [Meurman] kritiserar stycket fast han hvarken sett eller läst det, och ungefär så skulle också Du komma att göra. I alla fall ville jag mycket gerna höra Ditt omdöme. [13.2.1885]

Meurman arvostelee näytelmää, vaikkei ole sitä nähnyt tai lukenut, ja vähän samalla tavalla tekisit sinäkin. Joka tapauksessa haluaisin kovin mielelläni kuulla arviosi.

Lydia kirjoittaa sulhaselleen tässä kohdin varsin suorapuheisesti. Myöhemmin hän kuvailee ehkä juuri tätä kohtaa "satiiriseksi" (katso päivityksen viimeinen esimerkki). Samalla hän kirjoittaa itse, että näytelmä esityksenä hänen mielestään oli hyvä, ja kehuu erityisesti Ida Aalbergia Kertun (Homsantuun) roolissa. Johannan esittäjää Avellania hän puolestaan kritisoi hiukan liian vahvasta paatoksesta, joka teki roolisuorituksesta hänen mielestään epäluonnollisen.

Kuin puolustaakseen omaa myönteistä asennettaan näytelmää kohtaan Lydia nojautuu aikansa suomalaisen teatterimaailman auktoriteettiin, Suomalaisen teatterin perustajaan Kaarlo Bergbomiin:

Bergbom har sagt att stycket i dramatiskt afseende är det bästa inhemska strax efter Daniel Hjort. [13.2.1885]

[Kaarlo] Bergbomin mukaan näytelmä on draamallisesti paras kotimainen näytelmä heti Daniel Hjortin jälkeen.

Näytelmään kriittisesti suhtautuvat tahot kyseenalaistivat voimakkaasti näytelmän henkilöiden uskottavuuden. Lydia itse piti erityisesti Homsantuun hahmosta ja kuin reaktiona lehdistössä esitettyihin mielipiteisiin kertoo sulhaselleen käsityksensä henkilöhahmoista:

Hvad karaktärerna beträffar så påstås det att de äro onaturliga, måhända är så fallet med några, men zigenarflickan Kerttu, bondgumman Leena-Maija, Risto och Toppo skulle jag vilja undantaga. [13.2.1885]

Mitä henkilöhahmoihin tulee, niiden väitetään olevan epäluonnollisia. Ehkä joidenkin hahmojen kohdalla onkin niin, mutta mielestäni poikkeuksia ovat mustalaistyttö Kerttu, maalaisvaimo Leena-Maija, Risto ja Toppo.

Tuodessaan suoraan esiin oman käsityksensä näytelmästä Lydia osoittaa rohkeutta, avoimuutta ja suorastaan modernia asennetta. Hän ei ole vain pikku morsian, joka lepertelee sulhaselleen, vaan uskaltaa myös tuoda esiin omia mielipiteitään yhteiskuntaa kuohuttavistakin aiheista.

Saman kirjeen lopussa Lydia kuitenkin palaa vielä Työmiehen vaimoon, kuin pehmentääkseen keskustelun sävyä:

Ännu litet om Työmiehen vaimo och mina teaterbesök. Icke skall Du tro att jag velat undandraga mig Ditt omdöme ang. nämna stycke, sålunda att inte skrifvit till Dig om det. [---] Det vore mig mycket kärt om Du skulle skrifva din sk. kritik, det är mig detsamma hurudan den blir. Och nu har jag redan sagt min tanke om mitt teaterbesök, och roligt var det att se Työmiehen vaimo isynnerhet Homsantuu - hon var utomordentlig - andra må vara hurudana som helst. [13.2.1885]

Vielä pikkuisen Työmiehen vaimosta ja teatterikäynneistäni. Älä kuvittele, että olisin halunnut välttyä sinun arviostasi kyseisestä näytelmästä ja että siksi en olisi sinulle näytelmästä kirjoittanut. [---] Olisi minulle kovin mieluista, jos kirjoittaisit minulle kritiikkisi, olkoon se minkälainen tahansa. Ja nyt olen lausunut ajatukseni  tästä teatterikappaleesta, ja hauskaa oli nähdä Työmiehen vaimo, erityisesti Homsantuu - hän oli suurenmoinen - toiset hahmot olkoot mitä vain.

Vielä muutamaa viikkoa myöhemminkään (26.2.) Hugo ei ole kommentoinut Työmiehen vaimo -aihepiiriä, vaikka hän on kyllä kirjoittanut Lydialle. Niinpä Lydia palaa vielä kerran aiheeseen hieman pettyneenä ja turhautuneena:

Men hvarföre skref du inte Din "kritik" öfver Työmiehen vaimo? (om jag ännu vågar begagna mig af detta ord, men jag hoppas att Du förstår mig lika bra som jag Dig, ehuru jag blef något häpen öfver mitt "satiriska" yttrande till min egen fästman). Jag väntade med otålighet på den. Wisst har jag hört det kritiseras på flere håll, men just Dig hade jag velat höra. Å andra sidan är det ju inte så vigtigt, att man nödvändigt skall korrespondera om den, vi hinna sedan i sommar nog prata om den, och till dess ha väl alla tidningar uttalat sin tanke om den. [26.2.1885]

Mutta miksi et ole kirjoittanut minulle "kritiikkiäsi" Työmiehen vaimosta? (jos vielä uskallan käyttää tätä sanaa, mutta toivon, että Sinä ymmärrät minua yhtä hyvin kuin minä Sinua, vaikkakin hämmennyin hiukan tästä "satiirisesta" ilmauksestani omalle sulhaselleni). Olen odottanut malttamattomana kritiikkiäsi. Toki olen kuullut monelta taholta kritiikkiä, mutta juuri Sinulta olisin halunnut kuulla. Toisaalta eihän tämä ole niin tärkeää, että meidän välttämättä pitäisi tästä kirjoittaa toisillemme, ehdimme kyllä sitten kesällä jutella siitä, ja siihen mennessä ovat kaiketi kaikki lehdetkin ilmaisseet kantansa.

Lydian teksteistä näkyy, että hän oli utelias lukemaan, mitä mieltä sulhanen Hugo on näytelmästä ja sen esiintuomista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Mutta tulkitsen Lydian myös pohtivan, miten Hugo suhtautuu morsiameensa, joka on kirjeissään ehkä tuonut esiin radikaalejakin käsityksiä. Toihan Lydia useampaan kertaan esiin sen, kuinka häntä innostaa rohkea ja miesten valtaa uhmaavan Homsantuun hahmo.

Tämän kolmannen kirjeen jälkeen keskustelu Työmiehen vaimosta tyrehtyy. Ilmeisesti Hugo ei ole kirjeissään jatkanut keskustelua Lydian toivomuksista huolimatta, ja Lydia on mahdollisesti päättänyt ottaa asian puheeksi sitten kun he ovat taas yhdessä. Sulhanen on saattanut kokea vaikeaksi keskustella aiheesta kirjeitse.

Työmiehen vaimo liittyy tiiviisti tuon ajan naisasia- ja siveellisyyskysymyksiin. Varsinkin jälkimmäinen aihepiiri herättikin Lydiassa paljon mielenkiintoa. Seuraavassa päivityksessäni pureudun siihen, miten Lydia seurasi yhteiskunnallista keskustelua miesten ja naisten siveellisyydestä ja mitä hän tästä kirjoitti sulhaselleen.

Lähteitä ja tukimateriaalia:

Maijala, Minna 2019. Herkkä, hellä, hehkuvainen. Minna Canth.

Maijala, Minna 2021. Punaiset kengät - Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta.

Jälkisanat: Minna Canth, Työmiehen vaimo - WSOY

Teatterimuseo.fi

Lydian kevät 1885 Helsingissä, osa 1: Kaipausta pääkaupungin humussa

Edellisessä postauksessani esittelin Lydia Olsonin (o.s. Suihko). Seuraavissa postauksissani kuvailen Lydian kirjeitä (tulevalle) miehelleen Hugolle. Kuvailen niitä 55 säilynyttä kirjettä, jotka Lydia on Hugolle kirjoittanut vuosien 1885 ja 1914 välissä ja jotka löytyvät Olsonin perhearkistosta Kansallisarkiston Joensuun toimipisteestä. 

Tässä  ja neljässä seuraavassa postauksessani keskityn vain vuoteen 1885. Lydia vietti tuolloin koko kevättalven Helsingissä ja kirjoitti sieltä ahkerasti kihlatulleen Hugolle. Kaiken kaikkiaan Kansallisarkistosta löytyy tuolta ajanjaksolta 27 Lydian Hugolle lähettämää kirjettä. Ensimmäinen kirje on päivätty 1.2.1885, viimeisin kirje on toukokuulta, 10.5.1885. Todennäköisesti varsin pian tuon jälkeen, kuitenkin vielä toukokuussa tai alkukesästä, Hugo matkusti itsekin Helsinkiin ja pari vihittiin siellä. Tämän jälkeen pariskunta lähti matkalle Norjaan, mikäli kirjeistä esiin tulevat suunnitelmat toteutuivat.

Lydian kirjeet ovat pullollaan erilaisia teemoja, ja ne antavat monipuolisen ja kiinnostusta herättävän kuvan sekä tästä nuoresta naisesta että tuon ajan keskeisistä henkisistä ja kulttuurisista ilmiöistä. Kirjeittensä perusteella Lydia vaikuttaa seuraavan aikaansa tarkasti. Ulkopuolisen lukijan, joka ei jaa kirjoittajan (Lydia) ja tekstien vastaanottajan (Hugo) yhteistä kokemuspohjaa, on tosin vaikea tulkita kirjeiden joitakin epämääräisiä vihjauksia ja viittaavia ilmauksia.

Rakastuneen kihlatun lepertelyä?

Lydian tekstit ovat rehellisiä, tunteellisia ja käytännöllisiäkin. Yhtenä piirteenä on romanttinen lepertely Hugolle, mikä on varsin luonnollista, ovathan Lydia ja Hugo rakastuneita, kihloissa jo ja varsin pitkään erossa toisistaan. Mutta millään muotoa tämä lepertely ei ole ainoa piirre kirjeissä, ei edes hallitseva sellainen. Kaihoisa ikävöiminen ei myöskään näytä voimistuvan kirjeissä kevättä kohti. 

Du förmodar att jag varit till Imatra - nej tyvärr så förståndig var jag ej. Samma afton du skref bref till mig, var jag hos Hallmans i W.strand. Det var så godt att vara hos dem. Både faster och Fatima voro så särledes vänliga mot oss. Dessutom drömde jag om dig hela följande natt. När jag om morgon vaknade sade jag åt Elli: det känns så skönt och behagligt när jag hade så roligt i drömmen.

Under resan sade jag rätt ofta (och tänkte än oftare): hvar månne Hugo nu är, hvad gör han - nu läser han, eller promenerar o.s.v.

När jag vände mig bakfram i släden för att kunna prata med den som åkte efter oss sade skjutskarlen: Taisi jäädä ryokkinästä jotakin kotipuoleen, kun kääntyy sinne päin. Vi hade så roligt med Elli åt hans ord, de föllo sig så qvicka för tillfället. [1.2.1885]

Arvelet minun olleen Imatralla - ei, niin järkevä en ollut. Samana iltana, kun sinä kirjoitit minulle kirjettä, minä olin Hallmaneilla Lappeenrannassa. Tuntui niin hyvältä olla siellä. Sekä täti että Fatima olivat oikein erityisen ystävällisiä meille. Sitä paitsi näin sinusta unta koko seuraavan yön. Kun aamulla heräsin, sanoin Ellille: tuntuu niin ihanalta ja mukavalta, kun minulla oli unessa niin hauskaa.

Matkan aikana sanoin aika usein (ja ajattelin vielä useammin): missähän Hugo nyt on, mitähän hän puuhailee - nyt hän lukee, nyt on kävelyllä jne.

Kun reessä käännyin jutellakseni takana matkaavan kanssa, sanoi ajomies: Taisi jäädä ryökkinästä jotakin kotipuoleen, kun kääntyy sinne päin. Meitä naurattivat Ellin kanssa miehen sanat, niin osuvasti ne kuvasivat tilannetta.

Tässä ensimmäisessä kirjeessään Helsingistä Lydia mm. kertoo matkastaan, mutta hän tekeekin sen niin, että kuvailee, miten Hugo oli hänen mielessään matkan aikana. Lappeenrannassa Lydia kävi sukulaisten luona. Kirjeessä mainittu Fatima Hallman oli luultavasti Hugon äidin serkku, joka aiemmin oli jopa asunut Olsoneilla Joensuussa. Lydian mainitseman fasterin (täti) henkilöllisyydestä minulla ei ole varmuutta. En tiedä, tarkoittako hän faster-sanalla vain yleisesti täti-ihmistä, omaa tätiään, tarkemmin sanottuna isänsä sisarta, vaiko ehkä Hugon tätiä. Joka tapauksessa Hallmanit ovat ainakin  Hugon sukulaisia ja Lydia tuntuu kokevan heidän seuransa tärkeäksi.

Ahkeraa opiskelua

Minulle ei valitettavasti ole täysin selvinnyt kirjeiden perusteella, miksi Lydia viettää koko pitkän kevään 1885 Helsingissä, varsinkin kun on ilmeistä, että pari on pian menossa naimisiin. Lydia käy kuuntelemassa kansantajuisia luentoja ja esitelmiä eri oppiaineissa (esim. kemia ja maantiede) sekä seuraa Suomalaisen tyttökoulun jatko-opiston ohjelmaa ja kokeilee yliopistollisiakin luentoja. Lisäksi hän käy soittotunneilla ja soittaa todennäköisesti pianoa. Voisiko olla mahdollista, että Lydia opiskelee saadakseen opettajan pätevyyden? Vai onko eri paikkakunnilla asuminen jokin testi kihlaparille? Ehkä Lydia pätevöityy pystyäkseen paremmin työskentelemään tulevan miehensä apteekissa? Opiskeluihinsa Lydia tuntuu joka tapauksessa suhtautuvan päämäärätietoisesti ja hänellä on niistä paljon näkemyksiä. Varsinkin kemian opinnot ovat tuntuneet hankalilta, eikä sopivan tuntuista opetusta ole löytynyt. Maaliskuun alussa Lydia kuitenkin kirjoittaa Hugolleen: 

Efter sju sorger och åtta bedröfvelser och flere misslyckade försök att åhöra alla slags kemiska föreläsningar jag möjligen kunde hitta på, gick jag enligt Din anvisning torsdagen kl. 8 1/4 till laboratorium för att ännu göra ett försök med de populära föredragen jag så länge fikat efter och nu först fått reda på. Till min synnerliga tillfredsställelse har jag nu funnit de rätta, för mig alldeles lämpliga föredragen. Med verkligt intresse följde jag med hvart ord han sade om kisel, alluminium, kalcium och magnecium, med hvilka han började "tala" om metallerna. [---]

De geografiska föreläsningarna på finska på fruntimmersskolan har jag inte riktigt tyckt om, och har besökt dem mera sällan. Det är ej heller mera Krohn som föreläser, utan en magister Soini, och medan man hör på honom kan man somna bort från alltsammans. Kanhända blifva de trefligare när han börjar med Amerika, men han tycks nu söla så i Afrika att man kan förlora tålamodet. [6.3.1885]

Kaikkien vastoinkäymisten ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen päästä seuraamaan mitä tahansa kemian luentoja menin ohjeesi mukaan torstaina neljännestä yli kahdeksan laboratoriolle kokeillakseni vielä kerran kansantajuisia luentoja, joita niin pitkään olen kaivannut mutta joista vasta nyt saanut tietää. Suureksi ilokseni olen nyt löytänyt oikeanlaiset, juuri minulle sopivat luennot. Todella kiinnostuneena kuuntelin hänen joka sanaansa, kun hän kertoi piistä, alumiinista, kalsiumista ja magnesiumista, joilla hän aloitti esitelmänsä metalleista. [---]

Suomalaisen tyttökoulun maantieteen luennoista en ole oikein pitänyt ja olenkin käynyt siellä harvemmin. Krohn ei enää luennoi siellä, vaan hänen tilallaan on eräs maisteri Soini, ja kun tätä kuuntelee, saattaa nukahtaa ihan kokonaan. Voi olla, että luennoista tulee mukavampia, kun hän alkaa kertoa Amerikasta, mutta hän tuntuu hidastelevan nyt Afrikassa niin paljon, että kuulija on menettää malttinsa.

Lydia on jo aiemmissa kirjeissään kommentoinut kemian ja maantieteen opiskeluaan. Maantiede on sujunut hyvin, mutta kemian luennot ovat olleet aivan liian vaikeita ja siksipä hän on opiskellut kemiaa itsenäisesti kaksi kertaa viikossa. Lydian ikäluokkaan kuuluva ja Helsingissä opiskeleva Simo Parviainen, josta myöhemmin tuli Joensuun piirilääkäri, on neuvonut Lydiaa lukemaan Roscoen kemian oppikirjaa ("lilla Roscoe"). Roscoella viitataan tässä todennäköisesti brittiläiseen kemisti Henry Roscoeen (1833-1915). Tämän lisäksi Lydia on yrittänyt osallistua af Schulténin orgaanisen kemian luennoille, mutta ne ovat osoittautuneet aivan liian vaikeiksi. af Schultén on todennäköisesti kemisti August Benjamin af Schultén (1856-1912), joka oli mm. Keisarillisen Aleksanterin yliopiston (nyk. Helsingin yliopisto) kemian dosentti. Siksi oletan, että Lydia on yrittänyt osallistua myös ylioppilaille suunnatuille luennoille. Hugo on varmasti neuvonut Lydiaa toimimaan näin, koska hän itse oli opiskellut farmasiaa.

Pääkaupungin humua

Lydia viihtyy Helsingissä, mutta monesti hän tulee korostaneeksi ulkopuolisuuttaan tai sitä, kuinka erilaiseksi hän tuntee itsensä uudessa asuinympäristössään. Alla muutamia esimerkkejä Lydian kirjeistä:

Du menar att man här i hufvudstaden skulle ha ämnen att skrifva om. Andra människor får väl nog ämnen, men det är inte "allom gifvet". Man känner sig här, som vattendroppen i hafvet: "Mikä olenkaan minä tässä äärettömässä meressä." [26.2.1885]

Sinun mielestäsi täältä pääkaupungista löytyisi kyllä kirjoitettavaa. Toiset ihmiset löytävät varmaan kirjoittamisen aiheita, mutta ei se ole kaikille niin yksinkertaista. Täällä tuntee itsensä kuin vesipisaraksi meressä: "Mikä olenkaan minä tässä äärettömässä meressä."

Kirjoittamishetkellä Lydia on viettänyt jo ainakin kolme viikkoa Helsingissä ja voi olla, että hän tuntee koti-ikävää. Suuressa pääkaupungissa tapahtuu jotakin kaiken aikaa ja Hugo on ehkä toivonut Lydia kertovan enemmän, mutta Lydia onkin ajatunut eksistentiaaliseen kriisiin, jossa hän yhtäkkiä tuntee itsensä pieneksi ja merkityksettömäksi. Tämä voi olla tyypillinen kokemus, kun kaikki on suurta ja vierasta.

Lydian mieliala kuitenkin muuttuu varsin nopeasti ja kaksi päivää myöhemmin hän kuvaileekin innoissaan kokemustaan Kalevalan 50-vuotisjuhlasta, johon yllätyksekseen oli saanut lipun tuttavaltaan:

Jag hade alls inte tänkt på hela festen, för jag tog för gifvet att ingen skulle komma att tänka på mig. Idag när klockan närmade sig 11 styrde jag mina steg till solenitetssalen och såg redan på senatstorget huru en massa elegantklädda fruntimmmer och herrar ströfvade till samma punkt som undertecknad. [28.2.1885]

En ollut ollenkaan ajatellut juhlaa, koska minusta oli itsestään selvää, ettei kukaan ajattelisi minua. Tänään, kun kello lähestyi yhtätoista, suuntasin sitten askeleeni kohti Yliopiston juhlasalia ja näin jo senaatintorilla, kuinka suuri joukko elegantisti pukeutunutta herrasväkeä oli matkalla kohti samaa paikkaa kuin minä.

Kalevalan 50-vuotisjuhla on järisyttävän innostava kokemus Lydialle musiikkeineen ja puheineen. Kalevalanpäivän kirje pursuaa muutenkin innostusta, tulevaisuudenuskoa ja hellyyttä. Helsinkiinkin Lydia suhtautuu lempeästi:

En treflig promenadplats fann jag i dag på min morgonpromenad. Den är här i brunnsparken; vägen till Cygnei villa. På stentrappan åt hafvet till satt jag en stund och inandades af den friska morgonluften. Det är så underbart skönt att röra sig ute under sådana här vackra vårdagar som vi haft dessa tider. Man har lust att utropa med Snoilsky: 

Hjertat klappar

Det spränger korsetten.

Emellanåt tänker jag, om vi ändå finge vara tillsammans under denna vår, men det är icke möjligt denna gång. Och blott tanken på, att efter några månader för alltid vara hos Dig, gör att Din Lydi känner sig så lycklig och glad som en lärka. [28.2.1885]

Löysin tänään mukavan kävelyreitin aamukävelylläni. Se menee täällä Kaivopuistossa; tie Cygnaeuksen talolle. Kivisillä rappusilla merelle päin istuin hetken ja hengitin virkistävää aamuilmaa. On niin valtavan ihanaa liikkua ulkona tällaisina kauniina kevätpäivinä, joita täällä on viime aikoina ollut. Tekee aivan mieli huutaa Snoilskyn tavoin:

Sydän hakkaa

Se räjäyttää korsetin.

Välistä toivon niin kovasti, että saisimme olla yhdessä tänä keväänä, mutta se ei nyt ole mahdollista. Ja vain ajatuskin, että muutaman kuukauden kuluttua voin jäädä luoksesi ikuisesti saa Lydisi tuntemaan itsensä niin onnelliseksi ja iloiseksi kuin leivonen.

Tässä Lydia tuntuu nauttivan Helsingistä kaikin aistein - niin keväisestä ilmasta kuin mielenlaadustakin. Kupliva mieliala johtaa luonnollisesti Hugoa kaipaaviin sanoihin, Lydia toivoisi saavansa olla yhdessä kihlattunsa kanssa.

Kalevala-juhlapäivään liittyviä ilmoituksia ei tuon ajan lehdistä juurikaan löydy. Alla muutama ilmoitus liittyen lippuihin. Lydian kirjeen mukaan juhlassa kuultiin Kajanukseen Kalevalaan liittyviä sävelteoksia sekä Koskisen (todennäköisesti Yrjö-Sakari Yrjö-Koskinen) puhe ja Krohnin (todennäköisesti Julius Krohn) esitelmä.

Pikkuilmoitus Kalevala-juhlan pääsylipuista Uudessa Suomettaressa 27.2.1885

Pikkuilmoitus Kalevala-juhlan pääsylipuista Helsingfors Dagbladetissa 27.2.1885

Kaipauksestaan huolimatta Lydia seuraa innolla ja kiinnostuksella pääkaupungin tapahtumia ja mullistuksia sekä yhteiskunnallista keskustelua ja raportoi niistä pohtivasti kihlatulleen. Seuraavassa päivityksessäni kerron Lydian reaktiosta kevään 1885 sensaationäytelmään Työmiehen vaimo.

Kuka oli Lydia Olsoni?

Lydia Olsoni (1862-1917), o.s. Suihko, oli Joensuun apteekkarin Hugo Olsonin (lausutaan [ulsuuni] ) puoliso.  Miten ilomantsilaisesta tytöstä tuli osa ruotsinkielistä Olsonin perhettä? Tätä pohdin päivityksessäni. Myöhemmin tarkoitukseni on myös kuvailla Lydian ajatuksia ja elämää niiden kirjeiden perusteella, joita hän kirjoitti sulhaselleen ja sittemmin miehelleen Hugolle.

En ole toistaiseksi onnistunut löytämään kuvaa Lydiasta, mikä on harmillista. On hassua huomata, että minusta tuntuu vaikeammalta kertoa Lydiasta, kun en tiedä, miltä hän näytti. Lydian kuvan sijaan laitan tähän itse ottamani kuvan keväisen Pielisjoen suusta.

Kuva: Pielisjoen suu, toukokuu 2019, kuvaaja: Melina Bister

Taustatietoja ja arvailujani Lydiasta

Genistä löytyvien tietojen mukaan Lydian vanhemmat olivat Niilo Heikinpoika Suihko ja Maria Ingeborg Tanelintytär Suihko (Ingrid Maria Rouvinen).  Genin mukaan äiti olisi syntynyt Kiteellä ja isä Ilomantsissa, jossa Lydiakin oli syntynyt. Lydia kävi Joensuun yksityistä tyttökoulua, jossa tuolloin opetettiin ruotsin kielellä. Hän kirjoittautui kouluun tammikuussa 1875 eli 13-vuotiaana. Kouluun kirjoittautumisvuonna Lydian kotipaikaksi on merkitty Ilomantsi ja isän ammatiksi tehtaan päällysmies. 

Vuonna 1885 Lydia avioitui 28-vuotiaan apteekkari Hugo Olsonin kanssa. Itse hän oli tuolloin 23-vuotias.  Heille syntyi kaksi lasta, Estrid vuonna 1886 ja Holger vuonna 1889. Fanny Nysténin kirjeenvaihdon perusteella näyttää siltä, että Lydia ja Hugo olisivat vuonna 1912 olleet menossa uudestaan naimisiin keskenään. Geneanetin tietojen mukaan (Lydia Sofia Suihko : Family tree by Rafael OLIN (rafaelo) - Geneanet) Lydia ja Hugo olisivatkin eronneet vuonna 1901. Avioerot olivat tuohon aikaan epätavallisia. Olsonin perhearkistossa on 82 kirjettä Lydialta Hugolle, ne on kirjoitettu vuosina 1885-1916. Vuosilta 1901-1912, jolloin pariskunta oletettavasti asui erillään, löytyy vain kaksi kirjettä ja niiden sävy ei ole niin läheinen kuin muiden kirjeiden.

Miten Lydia ja Hugo olivat tavanneet, sitä en varmuudella voi sanoa. Mutta näyttää siltä, että Lydialla olisi ollut yhteyksiä Olsonin taloon jo hänen käydessään Joensuun tyttökoulua. Ainakin jossakin vaiheessa hän myös työskenteli Schlüterin kirjakaupassa, jota piti Hugon edesmenneen äidin sisar Augusta. Palaan tähän vielä myöhemmin tässä postauksessani.

Hugon taustoja

Ensin muutama sana Hugo Olsonin perhetaustasta. Valitettavasti Lydian taustasta en ole löytänyt yhtä paljon tietoa. Hugon isä Anders Ferdinand osti nuorena vastavalmistuneena proviisorina apteekin Joensuusta vuonna 1853. Kolme vuotta myöhemmin hän avioitui Evelina Schlüterin kanssa, joka oli vuodesta 1852 pitänyt äitinsä ja sisariensa kanssa Joensuussa koulua pikkulapsille. Heille syntyi viisi lasta, joista kolme eli aikuisikään: Hugo (1857-1936), Ossi (Osvald, 1859-1894) ja Otto (1860-1891). 

Isä Anders Ferdinand kuoli jo vuonna 1869, kun pojat olivat vielä lapsia. Uuttera Evelina-äiti jatkoi apteekin pitoa. Olsonin talossa asui ajoittain paljon väkeä, koska oman perheen lisäksi siellä asui lähisukulaisia, joitakin koululaisia ja palvelusväkeä sekä apteekin proviisoreita. Poikien nuoruusvuosina heillä oli jopa puhuva papukaija. 

Vuonna 1873 Hugo ja Ossi jatkoivat koulunkäyntiään Kuopiossa tavoitteinaan ylioppilastutkinto. Tutkinnon saaminen venyi hieman, koska perhettä kohtasi uusi tragedia: Evelina-äiti kuoli vuonna 1877. Pojat pääsivät kuitenkin ylioppilaiksi keväällä 1878 ja opinnot jatkuivat yliopistossa Helsingissä. Hugo valmistui proviisoriksi 1887 ja Ossi opiskeli historiaa. Pikkuveli Otto valmistui proviisoriksi 1886 ja toimi sen jälkeen apteekkialalla. Sekä Ossi että Otto kuolivat varsin nuorina, Ossi 35-vuotiaana ja Otto vain 31-vuotiaana.

Lydian nuoruudesta Joensuussa

Palataanpa siihen, miten Lydian ja Hugon seurustelu on saattanut alkaa. Tammikuulta 1875 on säilynyt Oton kirje veljilleen Hugolle ja Ossille Kuopioon, jossa hän kertoo kuulumisistaan Joensuussa. Kirjeen alkupuolella Otto kirjoittaa:

I dag kom Hanna Suihko hit med sin syster Lydia. Lydia lär komma på andra klassen i Frökensskola. [21.1.1875]

Tänään tuli tänne Hanna Suihko sisarensa Lydian kanssa. Lydia kuuluu päässeen tyttökoulun toiselle luokalle.

Hanna Suihkolla tarkoitetaan todennäköisesti Anna Johanna Niilontytär Suihkoa, joka oli Lydian neljä vuotta vanhempi sisar ja aloittanut opintonsa tyttökoulussa jo syksyllä 1870. Tytöt olivat todennäköisesti tapaamassa Olsoneilla asuvaa Hilda Olsonia (tämä ilmenee Evelina Olsonin kirjeenvaihdosta, jota on käännetty suomeksi tuolta ajalta).

Lydia on todennäköisesti sittemmin työskennellyt Schlüterin kirjakaupassa. Tätä selitystä tukee sekin, että Lydialta löytyy varhaista kirjeenvaihtoa Olsonin perheen poikien kanssa. Seurava ote on 18-vuotiaan Lydian kirjeestä Hugon pikkuveljelle Ossille joulukuussa 1880:

I veckan hafva vi med tant Augusta ställt opp vår julutställning, syster Julia har varit för att hjelpa oss, och det var ej litet smickrande när Otto sade att vår utställning är vackrare än Holmströms. [1.12.1880]

Tällä viikolla olemme Augusta-tädin kanssa pystyttäneet joulunäyttelyämme. Julia-sisko on ollut meitä auttamassa. Oli aikamoisen imartelevaa, kun Otto [Hugon ja Ossin veli] sanoi, että näyttelymme on kauniimpi kuin Holmströmin.

Kirjeen sanamuodot viittaavat siihen, että Lydia tunsi tässä vaiheessa hyvin Olsonin perheen. Hugon äidin Evelinan sisko Augusta Adele Schlüter piti kirjakauppaa Joensuussa vuosina 1869-1890. Kirjakauppa toimi samalla nimellä, Schlüterin kirjakauppa, aina vuoteen 1932 saakka. Karjalatar-lehdestä näitä Lydian kirjeessä mainittuja joulunäyttelyitä on joulukuussa 1880 mainostettu varsin näyttävästi:

Lähde: Karjalatar 3.12.1880 (digi.kansalliskirjasto.fi)

Lähde: Karjalatar 17.12.1880 (digi.kansalliskirjasto.fi)

Miksi Lydia osasi ruotsia?

Tammikuussa 1875 Lydia siis muutti Joensuuhun Ilomantsista ja aloitti suoraan ruotsinkielisen tyttökoulun toisella luokalla. On siis suhteellisen luonnollista olettaa, että nuori tyttö osasi jo ainakin jonkin verran ruotsia tuolloin. Hänen ruotsinkieliset kirjeensä ovat hyvinkin sujuvasti ja elävästi kirjoitettuja. Oletan, että Lydia on jo ennen Joensuuhun muuttoaan ollut ruotsin kielen kanssa tekemisissä. On kuitenkin vaikeaa nyt jälkikäteen selvittää vuorenvarmasti, mikä kielitaitotaso hänellä oli ja miten hän oli eri kielillä toiminut. Myöhemmin hän joka tapauksessa kirjoitti miehelleen Hugolle ruotsiksi, vain välillä  yksittäisiä suomenkielisiä fraaseja tai suoria lainauksia käyttäen - niiden tehtävä näyttää olleen elähdyttää tai nasevoittaa tekstiä. Tytär Estrid kirjoitti äidilleen Lydialle sekä ruotsiksi että suomeksi. Poika Holgerin kirjeet ovat ruotsiksi kirjoitettuja. Lasten kirjeitä arkistossa on kuitenkin vain yksittäisiä, joten niistä ei voi tehdä mitään varmoja johtopäätöksiä.

Lydian perhe oli Ilomantsista kotoisin ja kotipaikkoina mainitaan eri lähteissä sekä Möhkö että Maukkula. Koska Lydian isä Niilo (Nils) Suihko toimi tehtaan päällysmiehenä, voisi olla mahdollista, että hän on toiminut Möhkön ruukilla, joka aina 1900-luvun alkupuoleen saakka oli elinvoimainen ja menestyvä työllistäjä alueella. Mutta oletukseni Niilon työpaikasta on vain arvaus. Joka tapauksessa Niilon vaimon eli Lydian äidin, Maria o.s. Rouvisen isä Taneli (Daniel) Rouvinen oli Kiteeltä kotoisin ja työskenteli pohjoiskarjalaiselle teollisuusmiehelle Nils Ludvig Arppelle - ensin höyrylaiva Ilmarisen koneenhoitajana, sittemmin Ilajan ruukin hoitajana ja lopuksi Möhkön ruukin työnjohtajana. Hän vaikuttaa siis olleen Arppen luottotyöntekijä. 

Oletan, että Lydia Suihkon perheessä on osattu ainakin jonkin verran ruotsia, koska perhepiiri on useamman sukupolven ajan työskennellyt Arppen teollisuustoiminnassa, jopa jonkinlaisissa johtotehtävissä. Tätä haluan kuitenkin tutkia hieman enemmän ja jään etsimään ja tutkailemaan lähteitä, joista saisi enemmän konkreettista tietoa siitä, miten Arppen teollisuustoiminta sosiaalisesti rakentui.

Nettilähteiden lisäksi olen käyttänyt lähteinä seuraavia:

Katajala K. & Juvonen J. (toim.) 2006. Maakunnan synty. Pohjois-Karjalan historia 1809-1939. SKS: Helsinki.

Könönen, T.A. (toim. ja suom.) 1979. Joensuulaisäidin kirjeitä sadan vuoden takaa. Evelina Olsonin kirjeitä pojilleen vv. 1873-1876. Joensuu-seuran julkaisu III.

*****

Opiskelijani ovat litteroineet kirjeet, joita käytin esimerkkeinä tämänkertaisessa päivityksessäni. Litteroinnit tehtiin syventävällä kurssillani syksyllä 2019. 

Litteroijat: Suvi Hakkarainen, Anna-Roosa Lampinen, Eveliina Mäntysalo, Joanna Nykänen ja Karma Ääpälä.

Käännökset ovat omiani.

Fannyn kesäisiä ajatuksia ja kuulumisia

Kesällä on mukava lukea kesäkirjeitä. Fanny Nysténin kirjejäämistöstä löytyy loppujen lopuksi varsin vähän kesäisiä kirjeitä läheisille - todennäköisesti tämä johtuu siitä, että perhe on viettänyt aikaa yhdessä kesäisin eikä kirjeitä ole tarvinnut lähetellä niin paljon. Nysténien perheessä oli tapana kokoontua kesälomalla Fannyn luokse Joensuuhun. Alfredin vielä eläessä pormestari kävi, varsinkin viimeisenä vuosikymmenenään, kesäisin kylpylöissä hoitamassa terveyttään ja silloin pidettiin ahkerasti yhteyttä kotiväkeen kirjeitse.

110 vuotta sitten, kesällä 1912 kun Fanny oli 60-vuotias, hän kirjoitti säännöllisesti pojalleen Brunolle Viipuriin. Bruno oli aivan kesän alussa ollut Joensuussa, mutta sen jälkeen hän ei tuona kesänä tainnut Joensuussa käydä, koska Fanny lähetti hänelle kesän aikana ainakin viisi kirjettä. Niistä saa selkeän kuvan siitä, miten Fannyn kesä on sujunut.

Melkein kaikissa kirjeissä käsitellään perheen raha-asioita ja maapalstojen myyntiä sekä Brunon työpaikan hankalaa tilannetta. Tässä postauksessani en kuitenkaan syvenny näihin asioihin.

Fanny viihtyy ihmisten parissa

Kesäkuun alun kirjeet ovat täynnä puuhaa. Ines-tytärtä odotetaan kovasti tulevaksi Helsingistä. Hänen miehensä Ernst on myös tulossa, mutta vasta juhannukseksi. Fanny kuvailee haasteita piikojensa kanssa sekä kertoo talon siivousurakasta ja peltojen kyntötöistä. Hän kertoo myös Ingrid-tyttären (Inni) työkiireistä ja mainitsee pariinkin kertaan maisteri Antti Sarven (1878-1931), joka oli tuolloin Suomen Pankin kassanhoitajana Joensuussa. Vaikuttaa kovasti siltä, että Sarvi asui Fannyn vuokralaisena ja hän oli pidetty henkilö talossa. Toisetkin vuokralaiset, pariskunta von Weissenberg, ovat mukana Fannyn kirjeiden tapahtumissa.

Hieman ennen juhannusta Fannyllä on paljon sydämellään, sekä ikäviä että iloisia asioita. 66-vuotias Johanna (Hanna) Walle on kuollut ja Fanny pohtii tämän lasten surua. Yhdellä Fannyn ystävättärellä on kasvaimia vatsassaan ja hänet on hiljattain leikattu Helsingissä. Fanny kauhistelee myös Malmslättin junaonnettomuutta Ruotsin Itä-Götanmaalla, jossa kansainvälinen pikajuna törmäsi paikallaan seisovaan henkilöjunaan. Onnettomuudessa kuoli 22 ihmistä ja 12 loukkaantui. 

Näiden surullisten uutisten lisäksi Fanny kertoo Brunolle myös iloisia asioita. Apteekkari Hugo Olsoni ja Lydia Olsoni aikovat mennä uudestaan naimisiin. (Olsoneista kirjoittelen täällä blogissani vielä myöhemmin.) Piirilääkäri Simo Parviaisella ja hänen vaimollaan Märthalla on kolme naisvierasta, jotka käyvät Fannynkin luona kylässä. Lisäksi edellisellä viikolla Joensuussa on ollut NNKY:n vuosikokous ja Fannylläkin on ollut kolme vierasta asumassa viikon ajan: NNKY:n puheenjohtaja Louise af Forselles sekä Intiassa lähetyssaarnaajana toiminut Margit Andersin ja hänen äitinsä Nanny. Fanny on ollut kovin mieltynyt vieraisiinsa. Hän kertoo myös, että Joensuussa järjestetään loppukuusta Karjalaisen osakunnan kesäjuhla, ja silloin on kaupunkiin odotettavissa paljon ylioppilaita.

Myöhemminkin kesällä Fanny raportoi tarkkaan, keitä sukulaisia tai tuttavia Joensuussa on kesällä käymässä. Hän luettelee myös, keitä on kuollut: "gubben Thuring" (kruununvouti Lars August Thuring) ja "gubben Chydenius i Libelits [Liperi]".

Keitä olivat von Weissenbergit? Kirjeissään Brunolle Fanny käyttää heistä nimeä "Weissenbergs" tai "Weis:". Todennäköisesti on kyse taiteilija Ester von Weissenbergistä (1873-1956) ja hänen miehestään Arthur Emil von Weissenbergistä (1863-1945), joka tuohon aikaan toimi Ilomantsin tuomiokunnan tuomarina ja oli mukana Joensuun paikallispolitiikassa. Fannyn kirjeet paljastavat, että von Weissenbergit, Inni (Ingrid) ja Antti Sarvi viettävät paljon aikaa yhdessä tuona kesänä. Kesän aikana he tekevät yhdessä retken Siilaiseen, lisäksi juhannuksena Inni ja von Weissenbergit käyvät Kolilla ja myöhemmin vielä Savonlinnassa oopperassa:

"Inni hon roar sig. War till Johanne med Weis: till Koli och nu sednast till Operan till Nyslott med Weis. Nu beramar hon jämte andra om en automobil färd till Ilomants. Wi andra fundera på en Punkaharju färd som jag tror ej bler af då Ernst är mera omöjlig att få ut, Ines är likadan, hon vill bara njuta af sommaren hemma." (10.7.1912)

Inni se vain pitää hauskaa. Hän oli juhannuksena Weissenbergien kanssa Kolilla ja nyt viimeksi oopperassa Savonlinnassa Weissenbergien kanssa. Nyt hän taivuttelee taajaan muita automobiilimatkaan Ilomantsiin. Me muut pohdimme, lähtisimmekö Punkaharjulle, mutta en usko, että siitä tulee mitään, kun Ernstia on melkeinpä mahdoton saada ulos. Ines on samanlainen, hän haluaa vain nauttia kesästä kotona. (10.7.1912)

Kuva: "Erkki Melartinin oopperan Ainon esitys Savonlinnan oopperajuhlilla 1912. Keskellä näyttämöä pitkähiuksisena Ainona Aino Ackté. Kapellimestarina nuottitelineen luona oikealla selin yleisöön mustassa takissa ja olkihatussa säveltäjä Erkki Melartin." Lähde: Finna, kuvaaja: Uolevi

Punkaharjun matka toteutuu kyllä sitten myöhemmin.

Fannyn suhtautuminen vävyynsä

Ines-tytär on tullut Joensuuhun jo kesäkuun alkupuolella ja hänen miehensä juhannuksena. Edellisessä sitaatissa Fannyn sanoista paistaa pieni ärtymys tai pettymys siihen, että Ernst ja Ines haluavat vain rentoutua eivätkä osallistua retkille ja matkoihin. Voi olla kyse siitä, että pariskunta Nevanlinnan mieltymykset ovat hiukan akateemisempia, ja varsinkin Ernstin tekemisiä Fanny kuvailee kirjeissään usein hiukan kirpeästi tai pilke silmäkulmassa:

"Sitter (Ernst) hela dagen på verandan och håller på med någon filosofisk lektyr. Wi andra åter hålla på med det dagliga Marthas bekymmer." (10.7.1912)

Ernst istuu kaiken päivää verannalla ja lukee jotakin filosofista kirjaa. Me muut puolestamme hoidamme päivittäiset Martan huolet.

Yllä olevassa sitaatissa Fanny vihjaa jo varsin suoraan, että Ernst ei juurikaan osallistu kotitöihin tai muuhun konkreettiseen puuhaan vaan istuu vain uppoutuneena kirjaansa. Martan huolet ymmärrän viittaukseksi raamatun tarinaan Mariasta ja Martasta. Ernst Nevanlinna oli tuohon aikaan sekä kansanedustaja että Uuden Suomettaren päätoimittaja.

Ines ja Ernst olivat menneet naimisiin vasta hiukan kypsemmällä iällä, vuonna 1910 kun molemmat olivat jo 36-vuotiaita. Ines oli ollut siihen saakka naimaton, mutta Ernstillä oli yksi lapseton lyhyt avioliitto takanaan (1899-1904). Vuonna 1906 Ernst oli vaihtanut sukunimensä Neoviuksen suomalaiseksi Nevanlinnaksi. Neoviuksen perhe oli Nysténille tuttu, koska se oli kotoisin Joensuun seudulta ja isä Otto oli yhteiskunnallisesti aktiivinen. Ernst mainitaankin ensimmäistä kertaa Fannyn kirjeissä jo helmikuussa 1892, kun Fanny on terveydellisistä syistä Helsingissä, Ines opiskelee ylioppilaaksi ja Ernst on jo yliopistossa. Ines ja Ernst ovat tuohon aikaan 18-vuotiaita. Alla sitaatti tuosta vanhasta kirjeestä:

"Ines var bedd hit till middagen. På eftm: gingo vi med Berta till skridskoklubben. Der var mycket trefligt, der var täflan i skönskrinning, snabbåkning och start fyrverkeri samt musik. Der råka vi på Ernst Neovius, han sälla sig till oss och, försökte vara så artig som möjligt och bjöd oss sedan på glödgat vin. Du skall nu ändå ej säga något deran åt pappan kanske han ej skulle tycka om det. Han var så påhängsen så det var tråkigt han följde oss sen hem." (Helsingfors, 29.2.1892) 

Ines oli kutsuttu tänne päivälliselle [Fannyn siskon kotiin, jossa Fanny itse asui Helsingin-vierailullaan]. Iltapäivällä menimme Bertan kanssa luistinkerholle. Siellä oli oikein mukavaa. Siellä oli kaunoluistelukilpailu, nopeusluistelua, alkuilotulitus ja musiikkia. Siellä törmäsimme Ernst Neoviukseen, hän lyöttäytyi seuraamme, yritti olla mahdollisimman kohtelias ja tarjosi sitten kuumennettua viiniä [glögiä]. Älä nyt kuitenkaan sano hänen isälleen mitään tästä, tämä ei ehkä olisi mielissään. Hän roikkui meissä niin, että se oli ikävää, saattoi meidät sitten kotiin.

Fannyn asenne selvästikin Inestä liehittelevään Ernstiin ei ole tämän tekstin perusteella kovinkaan rohkaiseva. Voisi jopa tulkita, että vain kohteliaisuudesta hän sietää nuoren miehen seuraa. Ja vielä 20 vuotta myöhemmin, kesällä 1912 hän tuntuu suhtautuvan vävypoikaansa hiukan terävästi. Fannyn on selvästi hankala suhtautua Ernstiin, mutta se ilmenee myös toisella tavalla - hänen on vaikea vastaanottaa lahjoja Ernstiltä. Ernst toi mukanaan Joensuuhun Fannylle uusia huonekaluja verannalle, jotka selvästikin ovat Fannyn mieleen. Mutta Brunolle hän kirjoittaa:

"Tycker bara att det är så svårt att taga emot då jag vet att han [Ernst] har stora utgifter annors också. Han tycker att då de ligga hela sommaren här för ingenting så äro dessa saker småsaker, men jag tycker ej så." (10.7.1912)

Minun on vain niin vaikea ottaa vastaan, kun tiedän, että hänellä on muutenkin niin suuria menoja. Hänestä taas tällaiset ovat pikkujuttuja, kun he [Ines ja Ernst] makailevat täällä koko kesän maksamatta mitään, mutta minusta se ei ole niin.

Ehkä Fannyn on vaikea ottaa vastaan lahjoja tai rahallista tukea perheen "ulkopuoliselta" mieheltä, onhan Ernst hänen ensimmäinen vävynsä? Tässä vaiheessa Ines ja Ernst ovat olleet naimisissa kaksi vuotta. Olisi mielenkiintoista selvittää ja kuvata enemmänkin Fannyn suhdetta vävyynsä, mutta tämä saa jäädä tulevaisuuteen.

Heinäkuussa Fanny tekee retken Ineksen ja Ernstin kanssa Punkaharjulle ja kirjoittaa pojalleen Brunolle:

"Du har väl fått kortet från Punkaharju. Der var gudaskönt, det herrligaste väder hela tiden, spegel lugnt." (21.7.1912)

Olet varmaankin saanut korttini Punkaharjulta. Siellä oli jumalaisen kaunista, mitä ihanin sää koko ajan, peilityyntä.

Fanny on muutenkin tyytyväinen sääolosuhteisiin heinäkuussa. Kesäkuussa hän raportoi vielä sateista ja kylmästäkin.

"Här är herrligt, en sådan sommar har ej varit på länge som i år. Du får väl åta mycket smultron och jordgubbar der? Här finnes mycket skogsbär men alls ej trädgårdsbär få vi i år ej heller alls äppel. Jordgubbar nog." (21.7.1912)

Täällä on niin ihanaa, tällaista kesää ei ole ollut pitkään aikaan. Saat kai syödäksesi paljon metsä- ja puutarhamansikoita siellä? Täällä on paljon metsämarjoja, mutta ollenkaan puutarhamarjoja emme saa tänä vuonna, emme myöskään omenoita. Mansikoita sentään.

Ernst Nevanlinna palaa Helsinkiin elokuun alkuviikoilla, Ines syyskuussa. Sen jälkeen seurallisen Fannyn sävy kirjeissä muuttuu. Fanny odottaa kärsimättömästi syyssateiden loppumista ja toivoo kovasti ystäviä ja sukulaisia vieraisille.

"Mera tamt och ledsamt ha vi då här ej bor någon annan än fröken Teittinen en 22 årig skönhet med vackra svarta ögon, hon är mera stel. [---] Med Ines afresa tog äfven gästströmmen slut. Men nog är det ju bra att hvila äfven." (8.9.1912)

Enempi meillä on nyt hiljaista ja alakuloista kun täällä ei asu kukaan muu kuin neiti Teittinen, 22-vuotias kaunotar, jolla on kauniit mustat silmät, mutta hän on jähmeää tyyppiä. [---] Ineksen matkustaessa kotiin tyrehtyi myös vieraiden virta. Mutta onhan se hyvä huiliakin.

Syksyinen arki on laskeutunut Fannyn taloon. Fannyn, Innin ja palveluskunnan lisäksi taloa asustaa vain hiljainen neiti Teittinen. Vilkas ja seurallinen Fanny tuntuu kaipaavan enemmän tapahtumia ja elämää ympärilleen.