Lydian kevät 1885 Helsingissä, osa 5: Joensuulaiset nuoret pääkaupungissa

Maria Tarasoff 1900-luvun alkupuolella.
Maria kävi Joensuun ruotsinkielistä tyttökoulua 1877-1883.
Lähde: Ilomantsin museosäätiö: 
Maria Tarasoff (Maikki Tarasheimo) | Ilomantsin Museosäätiö | Finna.fi

Tämä on toistaiseksi viimeinen postaukseni Lydia Suihkon Helsingin-kevääästä 1885. Tässä tekstissäni kuvailen, miten Lydian joensuulaisuus ilmenee hänen kirjeistään. En kuitenkaan nosta valokeilaan kaikkea, missä hän käsittelee joensuulaisuutta, esim. kysellen kotikaupungin asioista ja pohtien vaikkapa sisarustensa terveydentilaa. Keskityn erityisesti sellaisiin kohtiin kirjeisssä, joissa Lydia kertoo pääkaupungissa oleskelevien joensuulaisten keskinäisestä yhteydenpidosta ja suhteista.

Varsinkin ensimmäisten kirjeiden kuvauksissa näkyy joensuulaisuus ja tekstissä vilisee Lydian ja Hugon yhteisten joensuulaisten tuttujen nimiä. Kevättä kohti tällaiset maininnat vähenevät jonkin verran. Usein Lydia puhuu joensuulaisista monikossa "Joensuuboer", "Joensuuboar", mikä paljastaa sen, että joensuulaiset näyttävät pääkaupungissa kulkevan usein yhdessä.

I går ämnade vi oss till skrinnbanan, men för det dimmiga vädrets skull var banan ej alls upplyst. Wi promenerade sedan i stan och träffade på en hel hop Joensuuboer. [2.2.1885]

Eilen aikomuksemme oli mennä luistelemaan, mutta sumuisen sään takia luistinradalla ei ollut valaistusta. Menimme sitten kaupungille kävelemään ja tapasimme koko joukon joensuulaisia.

Tekstistä ei selviä, kenen kanssa Lydia on ollut liikkeelle. Mutta mahdollisesti hän oli lähtenyt ulos asuintoverinsa Huldan kanssa. Huldan henkilöllisyys ei selviä näistä kirjeistä, mutta mahdollisesti voisi olla kyse Kontiolahdelta kotoisin olevasta käsityöläisen tyttärestä Hulda Nyqvististä, joka on Joensuussa käynyt samaa tyttökoulua kuin Lydia ja on tätä vuoden vanhempi. Mutta tämä on vain villi arvaus. Muut joensuulaiset nuoret, joita Helsingissä mainitaan olevan, ovat joko virkamiesten tai varakkaiden kauppiaiden lapsia.

Helsinkiläistyneet Weckströmit

Muutamaa viikkoa myöhemmin lähettämässän kirjeessä Lydia mainitsee joensuulaisia nimeltä:

För en stund sedan var jag hos flickorna Pakarinen. De sade sig gå till Aina W. i afton med några andra Joensuuboar och sade att jag skulle komma med dem, men jag var hos henne i dag på förmiddagen. Detta skulle visst inte gjort något, men jag fick en oemotståndlig längtan att i ro få språkas med Dig i afton, ehuru det blir ganska knapphändigt genom bref. [15.2.1885]

Hetki sitten olin Pakarisen tyttöjen luona. He sanoivat käyvänsä tänä iltana Aina W.:n luona ja sanoivat, että minunkin pitäisi tulla mukaan, mutta minä olin jo Ainan luona tänään aamupäivällä. Eihän se mitään olisi haitannut, mutta minuun iski vastustamaton kaipaus saada rauhassa jutella kanssasi tänä iltana, vaikka se tuleekin olemaan aika vaatimatonta kirjeen muodossa.

Pakarisen tytöt ovat todennäköisesti Anna (1870-1948) ja Elli eli Elise (1867-1895), joiden nimet Lydia mainitsee myöhemminkin. Tytöt ovat sisaruksia ja Joensuun keskeisen vaikuttajan, kauppias Antti Pakarisen tyttäriä. Tuona keväänä tytöt ovat varsin nuoria, vain 14- ja 17-vuotiaita. He ovat käyneet Joensuussa (ruotsinkielistä) tyttökoulua. Arvelen heidän jatkaneen koulunkäyntiä Helsingissä, se selittäisi sen, miksi he ylipäänsä ovat Helsingissä keskenään. 

Aina W. on taas erittäin todennäköisesti Aina Weckström, synt. Parviainen (1859-1907), rikkaan joensuulaisen kauppias Petter Parviaisen tytär, joka edellisenä syyskesänä on avioitunut niin ikään Joensuusta kotoisin olevan tullinhoitajan pojan, Elis Weckströmin (1868-1888) kanssa. Nuoripari Weckström asuu Helsingissä ja Elis työskentelee Yleisten rakennusten ylihallituksen kamreerina. Elis on opiskellut yliopistossa (Ylioppilasmatrikkeli 1853-1899 (helsinki.fi) ja Aina käynyt Helsingissä ruotsinkielistä tyttökoulua (Karjalatar 24.8.1907). Kahden vuoden kuluttua tästä keväästä Elis aiheuttaa valtakunnallisen skandaalin, kun paljastuu, että hän on kavaltanut hurjan määrän valtion rahaa ja käyttänyt sen rahapeleihin. Hänet erotetaan työstään, hän joutuu vankilaan ja kuolee siellä keuhkokuumeeseen keväällä 1888. Leski Aina palaa Joensuuhun ja asuu siellä kuolemaansa saakka. Elis Weckströmin kavallustapauksesta ja oikeudenkäynnistä löytyy paljon luettavaa Kansalliskirjaston digitalisoiduista lehdistä (mm. Suomen Wirallinen Lehti 22.12.1887). Ainasta ja Eliksestä voisi kirjoittaa enemmän, mutta tähän blogipäivitykseen tarina ei mahdu.

Joka tapauksessa Lydian kirjeen teksti osoittaa, että Aina mielellään ottaa vastaan Joensuusta kotoisin olevia vieraita ja että Lydiakin käy luontaisesti hänen luonaan.

Ruotsia ja suomea sekaisin

Kirjeissään Lydia ei koskaan kerro eksplisiittisesti, mitä kieltä hän käyttää ystäviensä kanssa. Mutta seuraava ote kirjeestä voi paljastaa jotakin:

I dag ha vi det allra herrligaste vårväder, solsken och takdropps, jag borde just promenera till torget. Ossi och Otto komma hit i dag på sin uppvaktning, då skall Ossi få sitt bref. Otto reser i morgon. På eftermiddagen skall jag fortsätta. Neljä Joensuu tyttöä tuli juuri tänne joiden joukossa Elli Pakarinen hän käskee sanoa terveisiä. [26.2.1885]

Tänään on mitä ihanin kevätsää, auringonpaistetta ja vesi tippuu katoilta, ja minun kun pitäisi käydä torilla. Ossi ja Otto tulevat tänään tänne vierailulle, Ossi saa samalla kirjeensä. Otto matkustaa huomenna. Jatkan sitten iltapäivällä kirjoittamista. [suomeksi:] Neljä Joensuu tyttöä tuli juuri tänne joiden joukossa Elli Pakarinen hän käskee sanoa terveisiä.

Lydia kertoo, että Hugon nuoremmat veljet, Ossi ja Otto ovat tulossa käymään. Lopussa hän vaihtaa kirjeen kielen suomeksi, kun kertoo joensuulaisten tuttujen tultua käymään. Kielenvaihto on hyvin todennäköisesti merkkinä siitä, että Lydia myös puhuu näiden joensuulaisten toveriensa kanssa suomea. Koska hän kirjettä lopetellessaan jo juttelee vieraittensa kanssa, vaihtaa keskustelussa käytettävä kieli kirjeenkin kielen suomeksi. Hugokin käyttää Joensuussa monien kanssa suomea ja saa Lydian kautta Pakarisen Elliltä terveiset suomeksi - Joensuun luontaisesti monikielinen todellisuus peilautuu näin kirjeenvaihtoon. 

Sanan "tytöt" käyttö viittaa siihen, että kyse on varsin nuorista naishenkilöistä. Tekstissä jo aiemminkin mainittu Ellihän oli tuolloin 17-vuotias, joten todennäköisesti muutkin tytöt ovat samaa ikäluokkaa.

Joensuulaisia nuoria mäenlaskussa

Maaliskuussa Lydia kertoo Hugolle retkestä, johon hän osallistui nuorten joensuulaistoveriensa kanssa:

Om vårt kälkparti till djurgården skall jag berätta litet. På Aline Cederbergs födelsedag överenskommo vi (Elin Nylander, Elli & Anna Pakarinen, Maria Tarasoff, Aina Cederberg, Simo & Weli Parviainen och Axel Petrelius) att vandra till djurgården en söndagsmorgon. Och när det passade för alla i går, beslöto vi att begagna oss af tillfället. Lördagseftermiddagen var jag hos Wecksells och kom att dröja der något sednare än min afsigt var. Jag var rädd att ej vakna i god tid, ty kl. 7 skulle vi alla vara hos Elin N. Mariegatan 14. Jag sof så godt, som jag brukar, och utan en sparf hade jag visst försofvit mig. En sparf flög nemligen i öppna ventilen och qvittrade en stund mycket gladt. Jag vaknade genast, sprang upp, såg på klockan, som redan var 7. Du kan väl föreställa Dig min brådska. I ett hui var jag ute och gick med min kälke i det allra vackraste vårväder. Framkommen till Elin, fann jag, andra äfven hade försofvit sig och jag fick jemte de andra, ännu vänta på de frånvarande. Ganska trefligt hade vi på vår färd. Jag skurrade backe af hjertans grund, alldeles som för i barnaåren. Men Dig min Hugo hade jag önskat ha med mig, då skulle det varit riktigt roligt, tror Du det! [16.3.1885]

Nyt kerron vähän mäenlaskuretkestämme Eläintarhaan. Aline Cederbergin syntymäpäivillä sovimme me - siis lisäkseni Elin Nylander, Elli ja Anna Pakarinen, Maria Tarasoff, Aina Cederberg, Simo ja Weli Parviainen ja Axel Patrelius - että menisimme Eläintarhaan jonakin sunnuntaiaamuna. Ja kun eilinen sopi kaikille, päätimme käyttää tilaisuutta hyväksemme. Lauantai-iltapäivänä olin Weckselleillä pitempään kuin olin suunnitellut. Siksi minua hieman pelotti, heräisinkö seuraavana aamuna ajoissa, koska klo 7 meidän pitäisi kaikkien olla Elin Nylanderin luona osoitteessa Mariankatu 14. Nukuin niin hyvin kuin minulla on tapana ja ilman erästä varpusta olisin nukkunut pommiin. Tämä varpunen nimittäin lensi avoimeen ilmastointiaukkoon ja sirkutti siellä oikein iloisesti. Heräsin saman tien, hypähdin ylös ja katsoin kelloa, joka oli jo seitsemän. Voit vain kuvitella kiireeni. Yhdessä hujauksessa olin ulkona ja kuljin kelkallani mitä kauniimmassa kevätsäässä. Kun pääsin Elinin luokse, tajusin, että eräät muutkin olivat nukkuneet liian pitkään ja odottelimme siellä heitä. Meillä oli aika hauskaa retkellämme. Laskea liihoittelin sydämeni pohjasta, aivan kuin lapsuusvuosina. Mutta Sinut, Hugoseni, olisin halunnut mukaan - silloin olisi ollut oikein hauskaa, sen voit uskoa!

Lydia on siis ollut laskemassa mäkeä Eläintarhassa edellisenä sunnuntaiaamuna. Kirjeessään hän kertoo itse asiassa tarkemmin siitä, ketkä retkeen osallistuivat ja miten Lydia selvisi aikaisesta aamusta. Itse retkeä hän ei kuvaile kovinkaan seikkaperäisesti. Seuraavassa yritän lyhyesti kertoa jotakin näistä mainituista joensuulaisista nuorista.

Ensin Cederbergit. Aline Cederberg (1868-1929), jonka 17-vuotissyntymäpäiviä on hiljattain Helsingissä vietetty, on Gustaf Cederbergin tyttäriä. Gustaf Cederberg (1823-1875), joka tässä vaiheessa on ollut jo kymmenisen vuotta kuolleena, oli yksi Joensuun kaupungin ensimmäisistä kauppiaista. Sunnuntaiselle retkelle osallistunut 14-vuotias Aina Cederberg on Alinen veljentytär, sahanomistaja Carl Johan (Janne) Cederbergin tytär. Aline menee myöhemmin naimisiin apteekkari Yrjö Björklundin kanssa ja he asettuvat Viipuriin. Aina taas nai Lappeenrannasta kotoisin olevan tohtorin, Gustaf Johannes Winterin, ja he asuvat ensin Sortavalassa ja muuttavat myöhemmin Helsinkiin.

Pakarisen tytöt (Elli ja Anna) onkin jo mainittu aiemmin tässä blogipäivityksessä. Hekin siis ovat kauppiaan tyttäriä. Elli menee myöhemmin naimisiin tähänkin mäenlaskuretkeen osallistuneen Axel Petreliuksen kanssa, mutta Elli kuolee jo vuonna 1895, kolmen avioliittovuoden jälkeen. Hänen sisarensa Anna nai puolestaan Aksel Werner Rosbergin, sittemmin nimensä Ruusuvaaraksi vaihtaneen oikeustieteilijän. Akselista tulee hovioikeudenneuvos ja myöhemmin senaattori, ja pariskunta asuukin todennäköisesti ensin Turussa ja sitten Helsingissä.

Ellin ja Annan pikkusiskosta Mariasta tulee aikuisena kuuluisa oopperalaulaja Maikki Järnefelt-Palmgren (1871-1929). Maria on kuitenkin ehkä vielä keväällä 1885 liian nuori asuakseen Helsingissä.

Edellisistä kauppiaiden tyttäristä on vaikea löytää muuta tietoa kuin kenen kanssa he ovat menneet naimisiin. Naispuolisista retkelle osallistuneista on vielä esittelemättä 18-vuotias Elin Nylander ja 17-vuotias Maria Tarasoff. He tulevat molemmat elämään elämänsä itsellisinä naisina, ja jo pelkästään verkkolähteistä löytyy tietoa heidän myöhemmistä saavutuksistaan. 

Elin Nylander (1866-1948) on lähtöisin liperiläisestä virkamiesperheestä, hänen isänsä on tuomari. Elinin elämästä tulee poliittisesti aktiivinen ja jännittäväkin, hän osallistuu mm. naisasialiikkeeseen ja Venäjän sortovuosien vastarintaliikkeeseen. Hänestä tulee separatistisen naiskagaalin jäsen. Lyhyen selostuksen Elinin elämästä voi lukea vaikkapa Marttojen verkkosivustosta: Elin Nylander | Martat . 

Ilomantsista kotoisin oleva maakauppiaan tytär Maria Tarasoff, myöhemmin Tarasheimo (1867-1946), tulee puolestaan tekemään uran monipuolisena ja kielitaitoisena opettajana sekä ortodoksisen Aamun Koitto -lehden asiamiehenä. Hänen sanotaan olleen "mielenkiintoinen kulttuuripersoona" (Maria Tarasoff (Maikki Tarasheimo) | Ilomantsin Museosäätiö | Finna.fi ). Mariasta voi lukea lisää Aamun Koitossa Marian 70-vuotispäivän kunniaksi julkaistusta tekstistä: 19.11.1937 Aamun Koitto no 47 - Digitaaliset aineistot - Kansalliskirjasto .

Ylioppilasveljekset Simo (1864-1912) ja Weli (1862-1928) Parviainen ovat joensuulaisen kauppiaan Heikki Parviaisen jälkikasvua ja näin ollen aiemmin mainitun Aina Weckströmin serkkuja. Simo opiskelee lääketiedettä, Weli juridiikkaa, ja molemmat palaavat tekemään uransa Joensuuhun. Kiteeltä kotoisin oleva Axel Petrelius (1863-1926), myöh. Pohjakallio, opiskelee yliopiston historiallis-kielitieteellisessä osastossa ja hänestä tulee historian, maantieteen ja suomen kielen lehtori Viipuriin. Muutama vuosi Elli-vaimon kuoleman jälkeen Axel menee uudestaan naimisiin.

Pohdintaa

Monenlaista kohtaloa on siis mukana tuolla sunnuntaisella mäenlaskuretkellä. Retken miespuoliset osallistujat ovat jo parikymppisiä ja opiskelevat yliopistossa. Naispuoliset osallistujat ovat puolestaan selvästi alle parikymppisiä (lukuunottamatta Lydiaa itseään!), ja valitettavasti suurimman osan kohdalla jää epäselväksi, mitä he Helsingissä tekevät ja kuinka kauan viipyvät. Vain Maria Tarasoffin kohdalla voimme olla varmoja, että hän opiskelee Helsingin suomalaisessa jatko-opistossa (Aamun Koitto, 19.11.1937). Mahdollisesti jotkut muutkin tytöistä opiskelevat siellä. Muita mahdollisia opinahjoja voisivat olla Helsingin suomalainen tyttökoulu (jonka yhteydessä jatko-opistokin toimii), ruotsinkielinen Privata fruntimersskolan i Helsingfors tai hiljattain perustettu maan ensimmäinen yhteiskoulu, ruotsinkielinen Läroverket för gossar och flickor, jota Joensuun pormestarin vanhin lapsi, tytär Ines Nystén tulee käymään 1890-luvun alussa, ennen ylioppilastutkintoaan. 

Tässä blogipäivityksessä mainitsemiani tyttöjä yhdistää se, että he ovat kaikki käyneet Joensuun tyttökoulua, joka silloin vielä toimi ruotsiksi. He ovat siis kaikki olleet enemmän tai vähemmän kaksikielisiä, kuten Lydiakin. Usein heidän taustallaan on ainakin toisen vanhemman puolelta ruotsinkielisiä virkamies-, pappis- tai kauppiassukuja. Lisäksi he tulevat varakkaista perheistä, joilla on mahdollisuus kustantaa lapsen (myös tyttären) koulunkäynti Helsingissä. Kuitenkin joensuulaisuus sitoo heitä varsin tiiviiseen yhteisoloon pääkaupungissakin. Itäsuomalaisuus on selkeä osa heidän identiteettiään. Moni näistä nuorista palaakin myöhemmin itäiseen Suomeen, vaikka eivät aivan kaikki. Näissä nuorissa on myös niitä, jotka 1900-luvun alulle tyypilliseen tapaan haluavat "yhtenäistää" nimensä suuriruhtinaskuntamme valtaväestöön ja häivyttävät täten nimestään mahdolliset toisenlaiset etniset tai kielelliset konnotaatiot (Petrelius -> Pohjakallio; Rosberg -> Ruusuvaara; Tarasoff -> Tarasheimo) suuressa sukunimien suomalaistuksessa 12.5.1906. Näin ollen monien perheiden ruotsinkielinen, venäjänkielinen tai monikielinen historia on häivytetty nykyihmisen silmistä.

Seuraavassa päivityksessäni pureudun enemmän Joensuun ruotsinkielisen tyttökoulun (Privata fruntimmersskolan i Joensuu, 1865-1883) oppilaisiin ja yritän kartoittaa systemaattisemmin heidän kielellistä taustaansa.